Vuosi 2013

Näin vuoden viimeisenä päivänä on hyvä katsoa taaksepäin kulunutta vuotta. Olen viime vuonna viimeiseksi kirjoittanut koonnin, jossa oli tavoitteita tälle vuodelle. Kopioin ne nyt tähän, jotta voin kommentoida niitä ja niiden kautta.

Entäpä sitten vuosi 2013?

Haavenani olisi se virallisissa kisoissa starttaaminen. Olkoonkin sitten vaikka vuoden viimeisissä kisoissa, mutta kuitenkin. Toisaalta mitään ei saavuta, ellei uskalla asettaa tavoitteita.

Tämä melkein toteutui! Ihan totta! Olin jo melkein ilmoittamassa Jekkua vuoden viimeisiin kisoihin, mutta sitten kepit ontuivat vielä niin pahasti, että jätin väliin. Hitto. Jospa vain olisin kesällä treenannut ahkerammin ja tavoitteellisemmin, olisin ehkä päässyt tähän tavoitteeseen.

Näytelmien suhteen on vähän ristiriitaiset fiilikset: mennäkö vai ei? Yhteen näyttelyyn, tammikuun Turun näyttelyyn, olen Jekun ilmoittanut. Ehkäpä menemme vielä pariin tässä lähellä olevaan näyttelyyn ensi vuoden aikana. Jos kummempaa menestystä ei irtoa, sitten saa niiden osalta riittää.

No niin, jotain tapahtui, vaikkei sitä suunnitellut. Näyttelykärpänen pääsi puraisemaan, kun tuossa mainitsemasani Turun tammikuun näyttelyssä menestystä tuli sertin verran. Päätin sitten metsästää ne loputkin, joten Jekku valioituikin lopulta kuluneen vuoden aikana. Varovasti suunnitellut muutamat näyttelyt venähtivätkin sitten lopulta kahdeksaan.

Olen myös miettinyt, että olisi mielenkiintoista käyttää Jekku luonnetestissä. Jos sopiva osuu kohdalle, harkitsen vakavasti Jekun ilmoittamista sellaiseeen.

Jes, tämä toteutui! Jekku luonnetestattiin kesällä pistein +102. Ei mikään huima pistemäärä, mutta schipperkelle kelvollinen. Ja mikä tärkeintä, tavoite toteutettu.

Toiveenamme on myös yksi nelijalkainen perheenjäsen lisää.

Kas, tämäkin toteutui, vieläpä tuplana, kun Jalon jälkeen tuli vielä Romukin. Olkoonkin, että Romu on yhä tilapäiskodissaan. Ja jos nyt selittelemään lähdetään, voisi sanoa, että näiden uuden otusten myötä meni hieman aikaa Jekun treenaamiselta...

Yhden uudenvuodenlupauksenkin teen: ensi vuonna aion alkaa valokuvata enemmän, jotta saisi kuvamateriaalia tänne bloginkin puolelle.

Tavoitteet ja toiveet siis täyttyivät, tämä lupaus ei. Itse en tainnut ottaa kuvan kuvaa, eikä Mieskään niitä järin paljoa räpsinyt. Josko ensi vuonna..? Mies siirtyi myös tälle vuosituhannelle iPhonen myötä, joten jospa saisi vähän videomateriaaliakin tälle puolelle.

No entäs sitten vuosi 2014? Mitähän keksisin sinne tavoitella?

Aloitetaan Jekusta.

Nyt se kisauran starttaaminen, hitto vie! Tässä olisi pari viikkoa nyt aikaa treenata ja hioa ennen kuin pitää laittaa kisailmoitusta menemään. Muutoin treenataan kuten ennenkin. Oli ihan lottovoitto päästä nykyiseen treeniryhmään. Lisäksi kävi vielä säkä ja pääsimme Kelpokoiran mölliratakurssillekin.

Taas on näyttelyistä ristiriitainen olo. Muotovalio tuo jo on, että vieläkö sitä veisi näytelmiin. Tammikuussa nyt ainakin taas. Yhtenä kaukaisena ajatuksena olisi viedä Jekku johonkin ulkomaiseen näyttelyyn testaamaan, miten käy. En vaan tiedä taloudellisesta tilanteesta, että onnistuuko sen puolesta.

Aloitimme rally-tokon, mikä tuntuu aika kivalta. Sen treenaamista voisi jatkaa ja ehkä jopa aloittaa kisaaminen.

Luulen, että tässä on tarpeeksi suunnitelmaa ja tavoitetta Jekulle.

Sitten Jalo.

Tämä onkin vähän hankalampi. No, tokon treenaamista ainakin haluan jatkaa, kunhan keksin, että missä. Luulen, että kisauran aloitus on liian hurja tavoite, mutta en sulkisi pois sitäkään mahdollisuutta.

Joissakin mätsäreissä voisi käydä. En usko, että vielä ensi vuonna menisin mihinkään viralliseen näyttelyyn. Pelottaa koko ajatuskin jo ennalta: tuohan naurettaisiin varmaan kehästä ulos.

Agilitya voisimme treenata itseksemme. Jos laji tuntuu kolahtavan, voisi syksyllä hakea ryhmäpaikkaa.

Jälkeä haluaisin treenata myös, kun taas keksisin, että missä.

Hmm, tuntuu ehkä vähän hurjilta tavoitteilta. Mutta haluan jotain kirjata ylös, sillä tavoin saan ehkä intoa ja rohkeutta lähteä myös toteuttamaan näitä ajatuksia.

Jalompi jekkuilu kiittää ja kuittaa. Jatketaan juttua armon vuonna 2014.

Hyvää uutta vuotta kaikille mahdollisille lukijoille!

Jouluräyhää

Jokunen päivä on jo joulusta kulunut, mutta ehdin päivitellä vasta nyt. Varsinaisesta joulurauhasta ei tykönämme voinut puhua, olihan yhteen kokoontuneena kuusi ihmistä ja neljä koiraa. Joten melkoiseksi joulräyhäksihän se meni. Tai ei tuota kokoonpanoa onneksi ollut kuin aattona. Ja silloinkin yleensä osa koirista pistettiin välillä pihalle riehumaan. Ja koska vettä satoi koko ajan kuin aisaa, olivat koirat myös sen mukaisessa kunnossa. En edes tiedä, montako pyyhettä aattona kului koirien kuivaamiseen.

Lahjaksi koirille tuli erilaisia herkkuja ja lelu, joka oli ehjä noin 25 minuuttia... Jalo on kyllä uskomaton tuhoamaan lelujaan. Toisaalta muilta mudisteilta kuulin, että tuokin on jo ihan hirmuisen pitkä aika, useat kun saavat lelun hajalle lähes sekunneissa. Minulle tuo 25 minuuttia on lyhyt aika, sillä Jekulla on yhä ehjänä leluja, jotka se on saanut pentuna.

Noin muuten olemme ottaneet rauhallisesti. Koirilla on, toivottavasti, ollut kivaa, kun ovat saaneet olla kanssamme, eikä niiden ole juuri tarvinnut olla yksin. Olemme pitäneet nämä joulunpyhät ja välipäivät pientä treenitaukoa, joka tosin loppui eilen kotitokoiluun. Agility jatkunee Jekulla tällä viikolla. Jalolle pitäisi ehkä kehittää jotain ohjattua toimintaa taas; luulen, että pelkkä kotitoko ei sitä kauaa tyytyväisenä pidä.

Vuoden vikat

Tällä viikolla vetäistiin Jekun kanssa vuoden viimeiset treenit niin rally-tokossa kuin agilityssakin. Jalo on joutunut tyytymään ihan vain kotitokoiluun. Maanantaina olisi ollut viimeinen tekniikkatreeni, mutta se oli valitettavasti pakko jättää väliin.

Jos aloitetaan rally-tokosta. Siellä tuli taas pari uutta juttua. Hmm. Ainakin sivulle tulo oikealta ja saksalainen käännös. Hitto, olisi pitänyt heti merkitä nämä muistiin! Ai niin, ainakin spiraalia tehtiin edestakaisin. Tuo saksalainen käännös oli ehkä vaikeinta rally-tokossa tähän mennessä. Siinä siis ohjaaja kääntyy vasemman kautta ympäri ja samalla kääntää koiran ikään kuin vasemmalta vasemmalle. Pää meinasi mennä pyörälle, mutta kyllä se käännös onnistui. Tosin Jekku jää vähän turhan kauaksi minusta. Eli tässä pitäisi nyt saada sitä lähemmäksi. Vire sillä on tekemiseen hyvä, kuten Tuijakin totesi. Rally-toko vaikuttaa sellaiselta, että voisin siinä alkaa kilpailla Jekun kanssa sitten joskus, kilpailuviettinen kun näköjään olen.

Perjantaina oli sitten viimeiset agilityt. Edelliset kolme kertaa meiltä on jäänyt väliin, joten vähän jännitti, mitä tuleman pitää. Mutta hyvinhän se meni! Oli 20 esteen rata, jonka vetäisimme suorilta läpi. No, tuli siellä pari mokaa, mutta ei mitään sellaista, että vauhti olisi tyssännyt. Jo tämä oli melkoinen voitto ja onnistuminen! Erityisen iloinen olen alun vauhtisuorasta, jolla oikeasti oli vauhtia! Myös kepit meni molemmin puolin onnistuneesti, jihuu! Sain myös oivalluksia ohjaamiseeni useammankin esteen kohdalla. Jäi niin hyvä fiilis, taas kerran.

Nyt pitäisi sitten joululomalla päästä treenaamaan, varsinkin niitä keppejä. Tammikuussa, tammikuussa minä ilmoitan tuon kisoihin, nyt ei auta enää mikään!

Kilvan Jukola-pentue vuoden ikään

Taidan olla vähän hölmö tai muuten vaan sentimentaalisella päällä. Mutta tuli tarve kirjoittaa kirjoitus mudista ja mudeista. Tuo rotu on nyt hurmannut minut aivan täysin. Jalo ja Romu täyttävät tänään vuoden, ja mudillista elämää on nyt takana lähes kahdeksan kuukautta. Hetkeäkään en ole katunut ja päivä päivältä ihastuun Jaloon yhä enemmän.

Mudi on todella, todella pitkällisen haaveen lopputulema. Ensikosketukseni (ihan konkreettisesti) mudiin tapahtui Helsingin Maailmanvoittajanäyttelyssä vuonna 1998. Meillä oli tuohon aikaan pumi, ja jotenkin sitten kärttämällä kärtin, että lähdetään tuota isoa näyttelyä katsomaan. Siellä sitten pumeja halusin seurata, mutta samassa kehässä sattuivat olemaan mudit kai ennen pumeja. Kun istuimme äitini kanssa kehän laidalla, vieressä ollut mudi tuli lähemmäs ja laittoi päänsä äitini polvelle. Se oli pikimusta ja sen katse oli suora ja vilpitön. Se hetki on jotenkin jäänyt mieleeni ja kantanut tänne asti.

Kun aloimme Miehen kanssa pohtia koiran hankkimista, en kuitenkaan tullut ajatelleeksi mudia. Se oli jäänyt jonnekin historian hämärään. Niinpä meille tuli schipperke (ei mitään vikaa tässäkään rodussa!). Ja sitten eräänä kauniina päivänä törmäsimme jokirannassa mudiin. Ja sitten se oli menoa se.

Vanha kiinnostus heräsi henkiin, kun tuo mudi oli niin ihana. Jekkukin tykkäsi. Ja sanoinko jo, että se oli ihana. Sitten alkoi pohdinta ja mietiskely ja keskustelu. Tiesin tasan tarkkaan jo valmiiksi, mistä kennelistä mudini haluan. Sitten viime joulukuussa syntyi pentue, josta tuli myös blue merlejä pentuja. (Mikä lie haksahdus tämäkin: ennen oli aivan vissi, että ainoa oikea väri koiralle on musta! Nyt sitten aloin havitella sitä blue merleä mudia. Mies jo kysyikin ennakolta, että mitä sitten, jos ei tulekaan blue merlejä. Ja minä olin varma, että tulisihan niitä!) Ja tulihan niitä blue merlejä sieltä, vaikka sitten lopulta meille tuli se värivirheellinen yksilö. En ole katunut.

Ihastus Jaloa kohtaan kasvaa päivä päivältä. En edes osaa selittää, miksi ja miten. Se vaan on. Voi olla, että meille on sattunut kaksi helppoa, joskin kovin erilaista, yksilöä. Ja edelleen mietin, että koskakohan Jalolle tulee jonkin sortin uhmaikä. Toistaiseksi olemme päässeet suhteellisen helpolla. Ja ehkäpä siksi olenkin niin ihastuksissani. Jalo on kaikkea sitä, mitä koiraltani toivon: työteliäs, tyylikäs, vilpitön, leikkisä, varustettu ihan pienen pienellä hippusella terävyyttä. Se ei myöskään ole automaattisesti ja heti kaikkien kaveri, vaan sen luottamus pitää ansaita. Jotenkin olen aina pitänyt tuosta piirteestä koirassa. Ja kun sen luottamuksen saavuttaa, Jalo on mitä parhain kaveri. Agility meillä on vielä aluillaan, mutta toko, voi, miten Jalo onkaan innostanut minut lajin pariin.

Mainiota synttäripäivän iltaa Jukola-pennuille: Juhani, Aapo, Simeoni, Lauri, Eero, Hilja, Tyyne ja Rauha, missä ikinä lienettekään. Pitkää ikää toivottavat Jalo (Tuomas) ja Romu (Timo).

Rallia

Tänään oli toinen kerta rally-tokoa. Tuijalla on kyllä niin kiva käydä! En tiedä, miten ryhmiin osuukin jotenkin aina kivaa porukkaa, joista löytää samanhenkisiä juttukumppaneita.

Teimme jo heti rataa, joilla oli neljä tehtävää. Teimme siis kolmea erilaista rataa. Ekalla oli askeleita: 1, 2 ja 3, joiden välillä aina koira piti ottaa perusasentoon. Sitten oli spiraali vasemmalle ja käännös oikealle. Sitten oli spiraalia oikealle, koira liikkeestä maahan, koiran kiertämistä sen istuessa/ollessa maassa ja peruuttamista niin, että omistaja siis pakitti 1, 2 ja 3 askelta ja koira tuli istumaan eteen.

Melko mukavasti sujui! Vähän oli vaikeuksia, kun Jekun piti jäädä istumaan tai makaamaan minun kiertäessäni ympäri. Se meinasi väkisin nousta, varsinkin makuulta. Ennen rataharjoittelua minä myös laskin remmin maahan tajuten liian myöhään, että eihän niin olisi pitänyt tehdä, kun rally-tokossa alokasluokassa pitää pitää hihna kädessä koko ajan. No, yritin korjailla virhettäni, jos siitä nyt edes sellaista Jekulle koitui. Pakituksessa itselläni oli vähän hankaluuksia, kun en meinannut muistaa, pitikö koira ottaa perusasennosta eteen vai ei. No, ymmärsin sitten ihan itsekin jo kyltistä, että koiran piti tulla suoraan eteen.

Näin kahden kerran jälkeen tuntuu edelleen kyllä kivalta ja sellaiselta, mihin meillä voisi Jekun kanssa oikeasti olla jotain saumojakin! Jatkamme treenejä ja katsomme, miten homma lähtee sujumaan.

Treffejä ja tekniikkaa

Sunnuntaina olimme pitkästä pitkästä aikaa schipperketreffeillä. En edes muista, milloin viimeksi olemme olleet. Kesällä ehkäpä... Kun aluksi keskiviikkoisin oli tokoa ja sitten sunnuntaisinkin jotain muuta menoa. Onneksi nyt perinteisille joulutreffeille pääsimme. Tarjolla oli taas tuttuun tapaan glögiä ja pipareita. Koirat saivat Anitalta lahjaksi herkkuja, ja me ihmiset Katilta kynttilät, joissa oli schipperken figuuri. Kiitos molemmille!

Koirilla oli hauskaa. Jekku otti aika rauhallisesti, mutta Jalo sai juosta ihan sydämensä kyllyydestä. Treffeillä oli myös rakkautta ilmassa, kun Hani tapasi sulhasensa Skipperin. Jäämme odottelemaan iloisia perheuutisia...

Jalo oli selkeästi väsynyt päivän riekkumisesta. Sunnuntaina kummipoikani tuli vielä äitinsä kanssa illalla visiitille. Jalolla ei selkeästi riittänyt energiaa tai jaksamista vieraiden kanssa seurusteluun, vaan se hakeutui vain omiin oloihinsa. Jekulla sen sijaan taas virtaa tuntui riittävän, ja se varasti jo toisen joulutortun samaisen viikonlopun aikana. Molemmat tilaisuudet minä sille tarjosin. Mitäs nousin varomattomasti pöydästä miettimättä, miten nopeisiin käänteisiin Jekku pystyykään. Huoh.

Eilen oli toiseksi viimeinen tekniikkakurssin kerta. Aiheina olivat valssi ja vekki. Valssi, tuo tuttuakin tutumpi ohjauskuvio onnistui silti tarjoamaan vaikka mitä kaikkea uutta! Olin ajatellut, että kai sitä nyt ihminen valssata osaa. Mutta niin vain huomasin olevani armotta myöhässä. Valssi kun pitäisi saada valmiiksi jo juuri ennen kuin koira ponnistaa hypylle. Sain ihan todella uusia oivalluksia valssin suhteen! Kokeilin myös eri puolilta ja eri kulmista. Välillä tuntuu, että oma liike tökkää, kun yritän merkata esteen koiralle. Ilmeisesti oma liikkeeni tökkää siinä määrin, että Jekkukin pysähtyy ja luistaa esteeltä. Pitäisi siis opetella jotenkin sulavasti merkkaamaan ja jatkamaan liikettä.

Vekki oli nimenä tuttu, mutta itse liikkeenä vieras. Se vaikutti kyllä kivalta ja toimivalta! Siinä koira ohjataan ihan lähelle jalkaa, jonka ympäri koira tavallaan käännetään. Tarkoituksena on siis saada koira tiukasti kääntymään esteen jälkeen. Minulla menee nyt kyllä jo nämä termit ja liikkeet niin pahasti sekaisin, että pitäisi tehdä ihan joku lista kaikesta!

Jekku oli ihan yllättävän liekeissä! En muista, milloin se viimeksi olisi kiitänyt esteiden yli noin. En sitten tiedä, onko tauko tehnyt terää, vai olivatko tämän kerran herkut sen verran parempia. Meillä ei kotona ollut kerta kaikkiaan mitään, joten poikkesin matkan varrella ostamaan Natural Menua. Kylläpä tuntui maistuvan! Ei sillä, että Jekulla koskaan olisi varsinaisesti tehnyt tiukkaa syömisen kanssa, mutta nämä tuntuivat olevan ihan kerrassaan omaa luokkaansa. Katsotaan, miten huominen rally-toko sujuu näillä eväillä.

Rallittelua

Ups, nyt on kaikkien muiden kiireiden lomassa vähän jäänyt tämän blogin päivittäminen. Asiaa olisi enemmänkin, mutta aloitetaan nyt jostain, tässä tapauksessa rally-tokosta, jonka aloitin viime keskiviikkona Jekun kanssa Tuijalla. Olin aiemmin ollut hieman epäileväinen rally-tokon suhteen, en oikeastaan edes tiedä, että miksi. Ajattelin kai sitä liian sellaisena hilipatihippaapippaana. Sitten taannoisella temppu- ja aktivointikurssilla huomasin, että Jekku tekee mielellään tokotyyppisiä juttuja, mutta itse toko ei sille kuitenkaan sovi. Ja siitä se ajatus sitten lähti...

Päätin ilmoittaa Jekun kuuden kerran rally-tokokurssille. Ajattelin, että Jekku ansaitsee myös jotain kivaa tekemistä ihan kaksin minun kanssani. Vaikka meillä on agility, on kiva tehdä jotain muutakin välillä. Rally-tokosta tiesin etukäteen varsin vähän. Jonkinlainen käsitys minulla oli, että kentällä/radalla on kylttejä, joiden mukaan pitää toimia.

Kurssilla on kaikentasoisia koirakkoja, joten eka kerta aloitettiin sillä, että Tuija tsekkasi, miten kukakin tekee sivulle tulon ja seuraamisen. Meillä ei varsinaista ongelmaa ole, paitsi, että Jekku jää seuraamisessa vähän kauas. Toisaalta rally-tokon säännös sallivat 30 senttimetrin etäisyyden, joten ihan tiiviisti jalassa ei koiran tarvitse olla.

Ensimmäinen ongelma tuli, kun koira piti saada eteen istumaan, siis PK-tyyliin. Emme ole treenanneet tällaista lainkaan, enkä osannut arvatakaan, miten hankalaa tämä Jekulle olisi! Se sojotti vasemalle ihan koko ajan. Jos vaikka sainkin sen eteeni, se jäi kovin kauas, ja kun yritin korjata, Jekku vilahti vasemmalle. Sain Tuijalta ohjeeksi, että vapauttaisin Jekun aina oikealle, näin se hoksaisi, että myös muita suuntia on kuin vasen. Tätä olemme nyt kotiläksynä vähän harjoitelleet, mutta edelleen tuntuu aika vaikealta. Itselleni hankalinta oli keksiä tälle käsky! "Eteen" kun tarkoittaa meillä sitä, että koira lähtee minusta pois. Ja kun en muuta siinä keksinyt, otin tähän vähän tyhmän englanninkielisen sanan "front". Ei tunnu luontevalta, mutta kaipa siihen tottuu.

Lopuksi teimme pientä ratapätkää, missä lähdettiin perusasennosta, pysähdyttiin sivulle, pyörittiin 360 astetta vasemmalle, 270 astetta oikealle ja sitten päinvastoin. Tämä sujui melko kivasti, kunhan muistaisin, että kannustaisin Jekkua ja kälättäisin sille. Hieman hankalaa, kun on tällainen harrastusten sekakäyttäjä: tokossa pitäisi olla hiljaa ja eleetön, agilityssa sanallisesti kannustaa ja sitten taas rally-tokossa sekä käsimerkein että äänellä kannustaa.

Ihan hauskalta nyt ekan kerran perusteella tuo rally-toko vaikutti! Jekun kanssa on kyllä kiva tehdä tällaista nopeatempoista lajia, kun sillä oli ihan tekemisen meininki päällä koko ajan.