maanantai 31. toukokuuta 2010

Enää/vielä kuusi yötä odotusta

Olen käynnistänyt laskurin töideni päättymiseen ja Jekun saapumiseen. Töitä jäljellä viisi päivää ja Jekku saapuu päivä sen jälkeen. Sovimme siis, että haemme Jekun sunnuntaina. Vielä on vaikka mitä tekemistä jäljellä! Pitäisi tehdä suursiivous, tai ainakin raivata lattiat tyhjiksi turhasta romusta, ja pitäisi hankkia jotkut aidat, ettei Jekku pääse joka paikkaan. Sen sijaan, että tekisin jompaakumpaa noista, kirjoitan tätä blogia. No, onhan tässä vielä aikaa... Pitäisi myös miettiä jokin sijoituspaikka kaikille Jekun tarvikkeille, pedille ja ruoka- ja vesikupille. Mies on tämän viikon iltavuorossa, joten näemme vain aamulla ja illalla. No, ehkä hän voi järjestellä täällä paikkoja päivällä, minä illalla.

Eilen kävimme taas moikkaamassa Jekkua. Paikalla oli myös Jekun siskon tuleva perhe ja heidän koiransa. Olimme ulkona koko ajan ja pennut olivat jo melko vilkkaita. Näimme ehkä myös vilauksen tulevaa luupäisyyttä: ensin sisarukset hilpaisivat vähän väliä talon nurkan taakse tutkimaan bensakanisteria ja sen jälkeen Jekku yritti kerta toisensa jälkeen tunkeutua pienestä raosta aitaukseen. Saa nähdä, mitä tuleman pitää. Jekku yritti myös välillä mennä tervehtimään siskonsa perheen koiraa, mutta tämä ei oikein välittänyt pennuista, vaan suorastaan arkaili niitä.

Saa nähdä, tuleeko Jekusta ihan tykkänään Miehen koira. Nyt se jo oli kovasti Miehen perään ja kiipeili tämän syliin. Anita kysyikin, laitetaanko jo seuraavasta pentueesta uusi pentu minulle varaukseen. Mutta ehkä yritän kestää tämän kuin nainen.

Lähtiäisiksi saimme Anitalta pentupaketit. Siihen sisältyi mm. ruokaa, herkkupaloja, lelu, ruokakuppi ja kynsisakset!

Kuviakin otimme (lue: Mies otti), mutta en jaksa taaskaan syventyä siihen, kuinka saisin niitä tänne asti...

maanantai 24. toukokuuta 2010

Vielä odotusta

Vielä pitäisi pari viikkoa jaksaa odottaa Jekun kotiutumista. Siinä ajassa pitäisi valmistella kotia pennun saapumista varten ja käydä vähän shoppailemassa tarvittavia tarvikkeita. Muutamia leluja meillä jo on, sekä peti, jonka ostimme kasvattajalta. Vielä uupuu siis vesi- ja ruokakupit, panta ja talutin, kynsisakset ja harja, sekä ehkä lisää leluja.

Jotta odotus kävisi vielä sietämättömämmäksi, kävimme taas tervehtimässä Jekkua (ja Iitaa, Lyytiä ja Anitaa) eilen. Voi, miten pennut olivat taas kasvaneet ja reipastuneet! Viimeksihän niiden liikkuminen oli vielä vähän hapuilevaa ja epävakaata, mutta nyt jo selvästi rohkeampaa.

Olimme hetken sisällä ja odotimme, että pennut saavat aterioida rauhassa. Koska sää oli kohtalainen, menimme ulos. Pihalla sisarukset olivat vielä vähän "pihalla". Ne eivät uskaltautuneet kovinkaan kauaksi meistä, vaan pysyttelivät lähellä. Mies valokuvasi ja minä silittelin. Jekku keksi, että kengännauhojahan on kiva retuuttaa! Tämän kielsin melko nopeasti siltä. Tuntui, että Jekku hakeutui mieluusti Miehen luo, kun taas Lyyti kiipeili kovasti minun syliini. (Puhun nyt yhä Lyytistä, vaikka ei ole vielä varmaa, tuleeko se nimi sillä säilymään.) Emme olisi mitenkään malttaneet lähteä kotiin, emme ainakaan tyhjin käsin. Kunhan saan aikaiseksi yritän laittaa kuvamateriaalia tännekin. Täytyy myös katsoa, josko vielä kerran kävisimme katsomassa Jekkua ennen sen saapumista meille.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Suuri nimikeskustelu

Kävimme pikällisen keskustelun (tai no, yksinpuhelua se ehkä enemmän muistutti...) tulevan koiramme nimestä. Itse olen ns. "nimi-ihminen", olen siis kiinnostunut nimistä ja erilaisista nimiyhdistelmistä. Viihdytän itseäni lukemalla sanomalehtien kasteilmoituksia. Niinpä halusin koirallemmekin jonkin kivan nimen. Kukapa ei haluaisi. Itse halusin joko nimen, joka merkitsee jotakin, tai sitten jonkin vanhan suomalaisen miehen nimen.

Jekun siskon nimeksi tuli Lyyti, joten sikäli siihen olisi sopinut joku vastaava vanhahtava miehen nimi. Kasvattaja, Anita, jo kyselikin, että olemmeko keksineet jo kutsumanimen. No emme olleet, kun Miehelle mikään ei kelvannut. Ehdotin kaikkea laidasta laitaan: Anubiksesta Nemesikseen (no okei, ehkä vähän liian hankalia kutsumanimeksi) ja Intosta Oivan kautta Valioon. Ei ei ei, oli vastauksena.

Jekku oli ensimmäinen nimi, mitä taisin ehdottaa. Se on lyhyt, ytimekäs ja helppo sanoa. Ja mitä olen antanut itseni ymmärtää, schipperket ovat uteliaita, älykkäitä ja huumorintajuisia koiria, joten merkityksensä puolestakin nimi voisi olla sopiva.

Lupasin Anitalle, että ilmoitan johonkin tiettyyn päivään mennessä päätöksemme. Lopulta Mies myöntyi, että Jekku on kaikista ehdotuksistani paras. Tässä kohtaa tapahtui pieni käänne asioissa. Naisellisella logiikallani minusta tuntui, että jotenkin vain tähän nimeen oli tyytyminen, kun parempaakaan ei tullut esille, ja miten nimi kelpaisi nyt, kun se ei kelvannut heti alkuunsa. Riita oli melkein valmis. Lopulta kumpikin myönnyimme, että Jekku tulisi olemaan sopiva nimi uudelle tulokkaalle. Nähtäväksi jää, osoittautuuko Jekku nimensä veroiseksi.

torstai 13. toukokuuta 2010

Jekkua moikkaamassa

Tänään pääsimme vihdoinkin moikkaamaan Jekkua kunnolla. Olimme nähneet sen jo kerran, mutta silloin kaveri oli vielä niin pieni, ettei mitään käsitystä oikein saanut. No, enää se ei ole niin pieni. Tai on, mutta ikäisekseen kooltaan iso. Mutta niin ihana!

Alkuun Jekku ja siskonsa Lyyti piileskelivät pentuaitauksessaan, mutta uskaltautuivat lopulta esille Jekku etunenässä. Lyyti on niistä kuulemma yleensä rohkeampi. Jekku oli, ainakin toistaiseksi, todella rauhallinen tapaus. Se oli sylissä tai tepasteli lattialla. Tassut eivät vielä oikein pitäneet, eikä liikkuminen muutekaan ollut ihan selvää: eteenpäin vai taaksepäin? Jekulla oli tapana kulkea takaperin kuin rapu. Hassu.

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Paluu koiraihmiseksi

Perheeseemme on tulossa uusi, kauan haaveiltu ja odotettu jäsen, kun schipperkeuros Luupään Elämän Ilo aka Jekku muuttaa taloon. Siksipä onkin hyvä hetki aloittaa blogin kirjoittaminen. Jekun tuloon on toki vielä aikaa muutama viikko, mutta ajattelin kirjoittaa ajatuksiani jo "odotusaikana".

Itselläni on ollut kerran aiemmin koira, pumi rodultaan, mutta se (tekisi niin mieli kirjoittaa "hän", mutta tiedän sen olevan väärin...)lopetettiin vuonna 2007. Karo saavutti hienon 14,5-vuoden iän. Karon kanssa en harrastanut mitään, vaikka haaveilinkin tokosta ja agilitysta. Tuohon aikaan seurasin erilaisia koirafoorumeita tarkasti, mutta sittemmin se jäi. Muutaman vuoden jaksoin sitten sinnitellä ilman koiraa, mutta nyt palaan koiraihmisten heimoon.