Tänään oli järjestyksessään toiset pienryhmätreenit (älkää peljätkö, en minä aio niitä jatkossa järjestysnumeroin luetella, kunhan nyt tämän totesin). Kivaa oli edelleen. Nyt tuli myös uusi koirakko: mudi-Nala. Oi, miten ihana hän oli! Ihanaa saada mudi ryhmään, näkee vähän, onko rotu sitten ihan käytännössä sellainen, minkä voisimme ottaa. Itseäni kutkuttaisi tällä hetkellä toinen schipperke, mutta Mies lienee mudin kannalla. En minä sitäkään vastusta.
Keskityimme ensin tekemään keppejä, sitten rataa, jossa oli melkoisesti valssailua. Voi, kun osaisin jollakin ohjelmalla jäljentää nuo radat muistiin!
No, kepeistä aloitettiin. Nehän eivät ihan ole kunnossa meillä. Verkoilla Jekku menee ne hyvinkin rivakasti, mutta ei plekseillä. Niiden kanssa pitää käyttää käsiohjausta. Sillä siis mentiin tänään. Mutta nyt Jekku hokasi jotain aiempaa enemmän. Minun ei tarvinnut enää kädellä näyttää jokaista väliä, vaan ihan vaan kuljettaa kättä tasaisessa linjassa eteenpäin. Tätä täytyy kokeilla mahdollisimman pian uudelleenkin!
Sitten varsinaiseen rataan: koira jätettiin kahden esteen taakse, sitten piti valssata seuraavalle ja taas seuraavalle ja vielä valssata putkeen. Putken jälkeen tuli ihan vaan suora juoksu kahteen peräkkäiseen putkeen, siitä kahdelle hypylle ja sitten lähetys putkeen, jossa oli pimeä kulma.
No, niin, joo. Minä menin ohjaajan mukaan kuin peläten juoksevani päin lasiovia, eli siis hissutellen. Mutta kun on niin hiton monta muistettavaa asiaa! Mitä näytän kädellä, mihin kohtaan, mihin otan askeleita, mihin on rintamasuunta. Ja missä hitossa on koira?! Onneksi kouluttaja käski ottaa sen verran toistoja, että saimme onnistuneita suorituksia. Jekku varmaan menisi, jos ohjaaja osaisi viedä, mutta kun ei. Mutta eiköhän tämä tästä. Edelleen on into päällä ja sellainen olo, että nyt, hitsit sentään, haluan opetella tämän jutun! En ole oikein ennen elämässäni kokenut tällaista tunnetta. Ihan kiva, että sentään hetki ennen kolmeakymppiä löytyy juttu, mitä tykkää tehdä! Jekkukin on siis ihan ilolla mukana.
Se pimeä kulma tuotti vaikeuksia. En ollut ajatellut, että Jekulla olisi ongelmia putken kanssa, mutta näköjään oli. Se ei vaan millään lähtenyt putkeen. Jos otimme suoraan edestä se meni kyllä, mutta takaa ei. No, treeniä treeniä. A-este oli siinä sitten viimeisen putken jälkeen ihan tyrkyllä, ja kovin se näytti Jekkua kiinnostavan. Sain sen kuitenkin houkuteltua pois sieltä suunnalta. Ehkä ensi kerralla pääsemme jo tekemään kontaktejakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti