Maaliskuu maata näyttää

Vanhan sanonnan mukaan siis maaliskuussa lumet alkavat sulaa paljastaen taas maata näkyviin. Vielä pari päivää sitten epäilin sanonnan paikkansapitävyyttä mutta tänään totesin, että noinhan se taitaa olla. Parissa päivässä lumet ovat jo ehtineet vähän sulaa antaen varovaisen viitteen keväästä, kunnes tänään tuli taas takapakkia: aamulla mittari näytti -9,5 astetta. Siis anteeksi mitä?! Toisaalta en kyllä yhtään tykkää keväästä, että ei sen puoleen. Ainoa, miksi sitä siedän ja odotan, on sen antama lupaus kesästä, lempivuodenajastani. Myös koirien kannalta tämä vuodenaika on ehkä kaikkein ikävin, syksyn loskakelien ohella. Koirat ovat kamalassa kurassa aina lenkkien jälkeen.

Helmikuu vierähti mielestäni ohi yhdessä hujauksessa, kuten koko kulunut viikkokin. Tämä viikko on ollut sellaista tasaista lipumista. Ulkoilua ja koirien tuijottelua. Keskiviikon agilitykin jäi oman väsymykseni takia väliin. Torstaina Jekku pääsi viettämään kanssani kaksin laatuaikaa, tai no, lähinnä Jekku pääsi riekkumaan Sofin kanssa. Mutta se taisi tehdä ihan hyvää. Samaten Miehelle ja Jalolle se, että he saivat hengata ihan keskenään.



Jalo on nyt reipastunut muiden koirien suhteen mutta on kovin varovainen ja varautunut vieraita ihmisiä kohtaan. Se on harmi, ja minua vähän pelottaakin, miten sen saa sosiaalistettua. Ehkä minun pitää lähteä Jalon kanssa kaupungille ihan kaksin katselemaan ihmisiä. Pelkään, että se sai eräänä päivänä trauman, kun eräs nainen porhalsi sitä moikkaamaan. Hän tuli takaamme, kun koirat olivat haistelemassa. Hän kajautti, että onkos se ihan puhdas sekarotuinen, johon totesin, että ei vaan ihan puhdasrotuinen mudi. Sitten tämä täti tuli suoraan kohti ja tarttui kiinni Jalon hihnaan yrittäen kiskoa sitä luokseen! Minä menin täysin sanattomaksi, en saanut tehtyä mitään, niin härskin julkeasti tuo nainen mielestäni toimi. Onneksi Jekku oli enemmän ajantasalla ja meni väliin. Taisi jopa aavistuksen murahtaa. Lopulta toinnuin, nappasin Jalon ja sanoin naiselle, että koira pelkää, lopeta! Hitto sentään. Soimaan itseäni: minun olisi pitänyt pystyä estämään tuo tilanne. No, toivottavasti Jalo vielä alkaa luottaa vieraisiinkin ihmisiin tuosta huolimatta.

Tein kasvattajan ohjeen mukaan maksaherkkua: jauhettua maksaa, kananmuna ja kaurahiutaleita. Sekaisin ja uuniin. Jalo menee ihan niin sanotusti pähkinöiksi tuosta. Jalo tosiaan osaa jo istua käskystä, antaa tassua ja mennä maahan. Maahan menossa minun pitää vielä näyttää maata, mutta kuitenkin aika hienosti jo!