keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Jekun treeniä

Tänään oli taas viikon tauon jälkeen agilitytreenit Jekkulaisen kanssa. Voi, miten kivat treenit olikaan! Jäi tosi hyvä fiilis. En muuten ole tajunnutkaan, miten halli huojuu ja humisee tuulella! En edes tajunnut, miten kova tuuli on, kunnes sisällä hallissa se konkretisoitui: hallin seinät ja katto lepattivat, eikä kentän ovi pysynyt kiinni. Onneksi Jekku ei ollut moksiskaan.

Teimme ensin hyppysuoraa: hyppy, suora putki, kaksi hyppyä. Jekku jäi hienosti odottamaan ekan esteen taakse ja lähti käskystäni viivana putken kautta hypyille. En ole ihan varma, mutta kouluttaja taisi kehaista, että koira haki hyvin hypyt, eikä siis hakeutunut minun perääni. Hyvä! Rata olisi jatkunut keinulle ja kepeille, mutta ne me jätimme väliin. Sen sijaan siirryimme tekemään mutkaputkesta hypyn, välistävedon, hypyn ja pussin. Ekalla kerralla jo onnistuimme, mutta kouluttaja halusi hioa liikeratojani. Otimme siis ensin vain putkesta hypyn ja välistävedon ilman seuraavaa hyppyä. Lisäsimme sarjaan elementin kerrallaan, kunnes oma liikkeeni oli kunnossa. Niin hieno tunne, kun kuviot saa sujumaan!

Pussista jatkoimme hypyn kautta renkaalle, josta hypyn kautta putkeen. Minua hirvitti, sillä putki oli viritetty kulkemaan A-esteen ali, ja A-este oli siinä vieressä kivasti tyrkyllä. Niinhän siinä kävi, että Jekku yritti päästä putken sijasta A:lle, mutta minäpä sain estettyä sen! Lopulta saimme tehtyä ihan yhtenäisesti hypyltä renkaan ja hypyn kautta putkeen. Minä ohjasin määrätietoisesti, ja sinne Jekku sujahti! Siihen oli tältä päivältä juuri hyvä hetki lopettaa. Jes, jes, jes.



Jalostakin olisi taas juttua ja kuvia, mutta ehkä palaan niihin sitten seuraavassa postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti