Olenpas minä nyt suorastaan kansanperinteellinen noiden otsikoiden kanssa. Pitäisiköhän ottaa tavaksi yrittää keksiä joka kerta joku sanonta. No, en jaksa kuitenkaan. Joka tapauksessa, Jalokin pääsi nyt ensimmäisen kerran agilityhallille. Vähän pitkään siinä meni, onhan tuo jo melkein 3,5 kuukautta vanha. Ei meinannut tulla Jekun kanssa treenaamisesta mitään, kun Jalo ulvoi kentän laidalla. Olin siis hallilla äitini kanssa. Lopulta annoin Jekun äidille ja otin Jalon kentälle. Emme oikeastaan tehneet muuta kuin leikimme. Ensin siellä laitamilla, sitten menimme kentälle katselemaan esteitä. Laitoin putken ihan lyhyeksi, ja Jalo kävi etutassuilla kokeilemassa pohjaa. En kuitenkaan vielä yrittänyt ohjata sitä putkesta läpi. Myös puomin pintaa se kävi etutassuillaan tapailemassa. Ajattelin, että olisi hyvä saada Jalo leikkimään hallilla, ja se näköjään ihan onnistuikin. Jekku kun ei leluista välitä pätkääkään muualla kuin kotioloissa.
Ilmoitin Jalon myös Elina Jänesniemen pentukurssille, sillä olisi kiva päästä heti pennusta saakka treenaamaan oikein ja kunnolla. Olen vähän skeptinen sen suhteen, irtoaako meille treenipaikka vai ei. Kursseille kuitenkin on melkoisesti tunkua. Ilmoittautusmisaika päättyi eilen. Nyt kärsimättömänä seuraan sähköpostia, jos arpa olisi osunut kohdallemme.
Edellispäivänä totesin äidilleni, että olisipa kiva, jos näkisimme Kullannuppu-hepan! Olisi kiva nähdä, mitä Jalo tyypistä tuumii. Ja kuin tilauksesta eilen, kun olimme menossa Tuomiokirkkopuistossa, kuulin toisesta suunnasta vienoa kavioiden kopsetta. Vaihdoin äkkiä suuntaa ja lähdin kopinaa kohti. Sieltä se tuli, Kullannuppu. Jekulle se on jo vanha tuttavuus, eikä Jekku ole moksiskaan. En tiedä, mitä Jekku mahtaa kaverista ajatella. Pitääkö se sitä vaan aavistuksen isompana lajikumppanina, vai minä. No, Jalo oli ihan samoilla linjoilla. Se tuskin edes vilkaisi päin. Taas yksi uusi kokemus listalta ruksattavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti