Tänään olin taas pitkästä aikaa Jekun kanssa agilitytreeneissä. Mikä siinä onkin, että aina tauon jälkeen tuntuu vaikealta mennä pelipaikalle. Tuntuu, että on tullut joku taantumus viikossa tai parissa. Onneksi menin, sillä oli aivan hiton hyvät treenit!
Varsinainen kouluttajamme oli pois, mutta meillä oli sijainen, joka veti hyvän setin. Radalla oli pari takaakiertoa, mutta myös ihan suhteellisen simppeleitäkin kohtia. Meillä tyssäsi ekaan takaakiertoon. Kouluttaja kysyi, emmekö ole niitä oikein treenanneet. Minä siihen inisemään, että ei nyt sitten kai oikein niin kunnolla. Hänpä nappasi Jekun haltuunsa, teki parit onnistuneet takaakierrot ja katsoi minua merkitsevästi. Jep, kyllähän tuo koira ne osasi näppärästi näköjään. Sitten piti vaan hypätä, mennä rengas ja siitä putkeen, vaikka A oli vieressä tyrkyllä. Minun ohjauksellani Jekku meni - yllätys yllätys - A:lle. Arvaatte varmaan, mihin se meni kouluttajan ohjaamana. Putkeenpa hyvinkin niin.
Mielestäni oli mahtavaa nähdä, miten hienosti Jekku teki täysin vieraan ihmisen kanssa! Oli myös hienoa huomata, että koira todella osaisi, jos sitä vain osaisi ohjata. Kouluttaja tsemppasi kyllä kovasti meitä. En enää vaan muista puoliakaan ohjeista ja tsempeistä. Huoh. Mukavaa on myös se, että kerta kerralta on treenien jälkeen ollut aina parempi ja parempi mieli. Tältä tämän kai pitääkin tuntua! Tietty takapakkeja nyt tulee aina, mutta pääsääntöisesti nyt olemme menneet hitaasti mutta varmahkosti eteenpäin.
Ehdimme tehdä vielä toisen pätkän vähän muokattua rataa. Siinä huomasi, että Jekku alkoi väsähtää. Se taas näytti aika selkeästi kääntämällä selkänsä, että nyt ei enää oikein kiinnostaisi. Onneksi kouluttajakin huomasi sen heti. Otimme kuitenkin vielä vähän kontaktitreeniä. Minun kanssani Jekku aina jotenkin valuu A:lta alas. Niin se meinasi tehdä nytkin. Ja sama kouluttajan kanssa. Noin hienoja kontakteja Jekku ei ole koskaan ikinä milloinkaan tehnyt. Kiitos Tiina Selenius!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti