tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kesä! (Eikä mitään tekemistä?)

Jahas, kas, se on siis kesäkuu jo melkein puolessa välissä, eikä toukokuussa tullut näpyteltyä tekstin tekstiä tänne blogiin. Eipä sillä, ei nyt ollut juuri kirjoittamistakaan. Yksi luonnos oli aloitettuna, mutta en koe sitä enää "tarpeelliseksi".

Olen taas samassa tilanteessa kuin pari vuotta sitten, että oma elämä on sen verran käymistilassa, ettei oikein irtoa blogiin kirjoittamista. Elämän täyttä ihan vain tavallisen harmaa arki. Toivon, että vihdoin loppukesästä voisin aktivoitua, ihan kaiken suhteen! No, aloitin minä toukokuussa virkkaamisen ja geokätköilyn, mutta ne eivät liity koiriin. Tai no, koirat voi joskus ottaa geokätköilemään mukaan.

Kävimme sentään Jalon kanssa tuossa huhti-toukokuussa Tuijan koirakoulussa rally-tokon alkeiskurssin, kuten taisinkin muuten aiemmin mainitakin. Kurssi tuli käytyä, ja toivon taas pääsevämme syksyllä jatkamaan. Oli kaikin puolin kivaa! Koimme varsinaisia onnistumisen elämyksiä, sillä saimme monesti olla mallikoirakkona, kun Tuija tiesi meidän osaavan liikkeet ja tehtävät. Vaikka olenkin sitä mieltä, että kehitystä tapahtuu parhaiten, kun joutuu vähän pinnistelemään, teki kyllä hyvää tehdä välillä ihan täysin perusjuttujakin!

Eli ehkä loppukesästä tai alkusyksystä jotain aktivitettia odotettavissa. Sitä ennen näihin kuviin ja tunnelmiin:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti