perjantai 18. heinäkuuta 2014

Heinätreffit

Hiljaisen kevään ja alkukesän jälkeen näin heinäkuussa näyttäisi riittävän kirjoitettavaa. Ihan kiva niin. Jutut satelevat myös hieman väärään tahtiin: heinätreffejä vietettiin kyllä ennen kuin jälkileiriä. Mutta koska jälkileiriltä oli niin paljon asiaa kirjoitettavana, hoidin sen ensin. Heinätreffeiltä ei oikeastaan ole kuin kuvitusta tarjolla.

Kivaa treffeillä toki oli ja vanha tuttu jengi koolla. Lisäksi uusina jäseninä pienet Miina ja Ronja Luupään K-pentueesta. Reippaasti nuo pienetkin painoivat mukana. Miina jopa niin reippaasti, että Jalo oli joutua aivan alakynteen. Jalo oli taas kerran ainoa vääränvärinen joukossa.

Demi ja Jekku tarjosivat porukalle valiokarkkeja. Hienona tarkoituksena oli myös ottaa yhteiset valiokuvat pokaalien ja ruusukkeiden kanssa. Seuraavassa hieman kuvasarjaa aiheesta "näin otamme Luupäistä valiokuvia".


Lopuksi kävimme vähän plutimassa. Tai kuka kävi, kuka ei. Jekkuhan ei edelleenkään mene lähellekään vettä, mutta Jalo kävi ihan kunnolla uimassa. Pienet Luupäät suhtautuivat veteen hyvin uteliaasti ja kävivät vähän tassujaan kastelemassa.
Lopuksi vielä mielestäni mitä ihanin kuva sylimudistani Jalosta.



Ja näistä kuvista kiitos Anitalle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti