sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Turku KV 18.1.2014

Eilen koitti jo hieman odotettukin vuoden ensimmäinen näyttely, Turun kansainvälinen Winter Dog Show. Mukana oli tuttuakin tutumpi Luupää-jengi: Pimu, Vilma, Demi, Hani ja Jekku. Kaiken kaikkiaan schipperkejä oli 18. Jakauma oli vähän hassu: junnu-uroksia oli 2, valiouroksia 5, nartuissa puolestaan oli osallistujia kaikissa luokissa, ja valionarttuja vain kaksi.

Tiedättekö, tällä kerralla minua ei edes jännittänyt! Tuomarina oli jo kesän erkkarista tuttu sveitsiläinen Gunilla Kuhni-Stenberg, joka muuten puhui ruotsia ja arvostelukin tuli ruotsiksi. Hän on todella tarkka tuomari ja syynää koirat hyvin, tosin ainakaan Jekulta hän ei katsonut hampaita.


Osaamme melkein seistä...

Jekku sai taas ihan kivan arvostelun:
"Uros, jolla on neliömäinen rakenne. Erinomaista tyyppiä. Hieno olemus. Hyvin asettuneet korvat. Hyvä ylälinja. Sopiva luusto. Hieman suorat olkapäät. Hyvin kulmautunut takaa. Liikkuu sujuvasti mutta hieman kankeasti takaa.
Tuloksena ERI SA PU4

Ihan kiva, että saimme SA:n ja sijoituimme paras uros -kehässä, vaikkakin viimeisinä. Mutta ei se mitään. Edelleen tämän vuoden näyttelysuunnitelmat ovat vähän auki.



Muista Luupäistä Demi niin sanotusti räjäytti potin sikäli, että Demi saa CACIBin! Demi oli PN2 ja sai varacacibin, mutta koska ykkönen on jo kansainvälinen muotovalio, siirtyy CACIB aikanaan Demille! Aivan mahtavaa! Pimu ja Hani saivat kumpikin ERIn ja muistaakseni SAnkin, Vilma sai EH:n. Oli taas kyllä oikein kiva reissu Luupäiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti