tiistai 13. maaliskuuta 2012

Toipilas

Käytin nyt kuitenkin Jekkua lääkärissä tänään. Kaikesta vauhdista ja pirteydestä huolimatta se kuitenkin roikuttaa kipeää takatassuaan ilmassa ja konkkaa kolmella jalalla. Ajattelin, että parempi kai sitten on varmistua, ettei ole mitään pahempaa.

Varasin ajan Vettoriin, sillä heillä on toimipiste myös Turussa, melko lähellä keskustaa. Jostain syystä puhelu ohjautui Raision toimipisteeseen. Turussa ei olisi vapaita aikoja ollutkaan, joten menimme siis Raisioon. On kyllä mukava paikka: rauhallinen ja ihana henkilökunta!

Jekku oli mennessä ihan tohkeissaan, luuli kai raukka pääsevänsä johonkin mukavaan paikkaan. Ovelta se sitten meinasi tehdä täyskäännöksen haistaessaan kai lääkäriaseman hajut. Oli pakko napata se syliin, jossa se aloitti hillittömän tärinän ja karvojen tiputtelun. Lääkärin vastaanotollakin se vielä jännäsi ja työnsi päätä kainalooni. Lääkäri kokeili kipeää jalkaa, ja jossain vaiheessa Jekku vähän vingahti ja yritti pyristellä tilanteesta pois. Lääkäri totesi, ettei ainakaan tunne mitään rutinaa murtuman merkkinä, mutta parempi kuvata kuitenkin.

Jekulle tuikattiin piikki rauhoittavaa ja kannettiin röntgeniin. Hetken kuvailun jälkeen sain mennä Jekkua katsomaan. Se oli ihan ulalla maailman menosta, mutta minut nähdessäni se alkoi heiluttaa häntäänsä. Lääkärikin tuli toteamaan, että mitään murtumaa ei ole havaittavissa, vaan mitä todennäköisimmin kyse on jostakin pehmytkudosvammasta. Hoidoksi saimme tulehduskipulääkettä ja käskyn pitää Jekku levossa seuraavat pari viikkoa. Se onkin sitten kiva nähdä, miten tuo lepuutus onnistuu. Onneksi ei kuitenkaan ollut mitään pahempaa!

Pikkuhiljaa Jekku alkoi vähän virota, joten pääsimme lähtemään kotiin. Autossa se taas nukahti ja oli taju kankaalla kantaessani sen kotiin. Kotonakin se makasi taas kerran kieli poskella eteisessä. Jekku oli jotenkin niin hellyttävä, kun se makasi silmät vähän raollaan, poski vasten lattiaa ja kieli ulkona. Ihmeen kauan tuo rauhoittava aine vaikutti, mutta nyt Jekku on taas entisessä vedossaan. Nyt sitten yritämme pitää sitä pakkolevossa jonkun tovin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti