Jekku on kyllä varsinainen pelle. Toisinaan olen kuvaillut sitä myös sanalla marakatti. Ja onpa se kyllä virallisen nimensäkin veroinen: Elämän Ilo. Niin paljon iloa ja hupia se on meille jo tänä lyhyenä aikana tuottanut ja joka päivä tulee lisää. Nyt se on alkanut kätkeä puruluita; se saattaa kävellä ympäri asuntoa luu suusta törröttäen lähes onnettoman näköisenä, kun hyvää piiloa ei meinaa löytyä. Sohvan tyynyjen alle tai väliin se niitä alkusijoittaa, kunnes siirtää parempaan säilöön. Eilen se haki sängyn alta kavalkadin erilaisia puruluita: ensin kevytkengän kappaleen, jonka se söi, sitten se haki sieltä solmuluun lopun ja söi sen, ja lopuksi vielä siankorvan. Tätä kirjoittaessani se kuljetti solmuluun ensin sohvalta makuuhuoneeseen ja toi sieltä takaisin olohuoneeseen. Nyt se koittaa kätkeä sitä kukkaruukkuun.
Pelotonkin Jekku on: juuri mitään se ei pelkää. Ihmettelin, kun se ei välitä edes linkoavasta pesukoneesta, vaan meni ihmeissään lähemmäs tutkimaan ja nosti etutassunsa tärisevää konetta vasten. Lenkillä se kerran pelästyi tyhjää muovipussia. Sitä se ensin haukkui, mutta kun vein Jekkua lähemmäksi, se huomasi, ettei mitään pelättävää ole ja kävi haistelemassa pussia.
Minullakin alkaa ääni taas kulkea, joten toivottavasti nyt pääsemme jatkamaan koulutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti