lauantai 18. syyskuuta 2010

Ensimmäinen näyttely

Jekun ensimmäinen näyttely on nyt enemmän tai vähemmän kunnialla takana. Itsekin olin kyllä näyttelyjen ensikertalainen. Olen toki käynyt katsomassa joskus vuosia sitten useampaakin näyttelyä, mutta koskaan ennen en ole koiraa siellä esittänyt. Vähän hapuilevaahan se oli, meillä molemmilla. Itse en tarkalleen tiennyt, mitä pitäisi tehdä, minne mennä ja miten toimia, joten varmuutta ei voinut odottaa myöskään Jekulta. Ihan kivasti silti meni, ja arvostelukin oli mielestäni melko hyvä. Tässäpä se kokonaisuudessaan:

"Ryhdikäs, mittasuht. erittäin kaunis. Tarvitsee lisää käsittelytottumusta. Hyvät silmät. Sopivasti kulmautunut. Sopiva luuston vahvuus. Tässä vaiheessa alakulmahampaat painavat ikeneen. Liikkuu ryhdikkäästi."

Uroksia luokassa oli neljä (kaikki Luupäitä), ja Jekku sijoittui neljänneksi. Velmu (Luupään Diktaattori [nomen est omen?]) oli ykkönen, sitten Vili (Luupään Despootti), Laku (Luupään Diplomaatti) ja Jekku. Narttujen voiton vei ns. vieras koira, jonka jälkeen sijoittuivat Demi (Luupään Demoni) ja Jekun sisko Stara (Luupään Elämän Ihme).

Nyt tuli ehkä pieni innostus näyttelyhin, ja ajattelin, että voisin ainakin tammikuussa osallistua Turussa pidettävään melko isoon näyttelyyn. Nyt tietää vähän paremmin, että mitä ja miten tulisi treenata. Olen opettanut Jekulle seuraamista, joten se kävelee mielestäni aika kivasti ja katsoo minuun. Tänään kuulin, että näyttelyssä koiran tulisi katsoa eteensä eikä esittäjäänsä, joten pieleen meni meidän osaltamme. Kyllä Jekku silti ihan hienosti kehässä liikkui. Vaikeinta sille oli hampaiden katsominen, tai paremminkin hampaiden näyttäminen. Myös paikallaan seisomista pitää harjoitella enemmän. Onneksi tämä nyt kuitenkin oli vain pentunäyttely, jonka saattoi ottaa huumorilla. Mutta pääasia toki oli, että Luupäät pärjäsivät ;)

2 kommenttia:

  1. Pääsia oli, että kaikilla oli hauskaa :)
    Hienosti meni ihan jokaisella, sekä neli- että kaksijalkaisella :)

    VastaaPoista
  2. Hauskaa oli kyllä :) Tästä on hyvä jatkaa! :)

    VastaaPoista