tiistai 1. lokakuuta 2013

Noutoa ja pakitusta

Tänään oli Jalon tokokurssin viimeinen kerta, ja voi vitsit, miten liekeissä se oli! Voi olla, että tämä oli taas väliaikaista, mutta tuli tunne, että joku yhteinen sävel löytyi ja että tätä rataa voisi jatkaa pidemmällekin. Jalo oli aivan huippu! (Siis varsinkin verrattuna aiempaan, vaikkei se koskaan mikään ihan täysin onneton olekaan ollut.)

Teemoina oli nouto ja pakki. Noutoa emme ole tehneet sitten viime kurssin, eli joskus viimeksi kesällä. Ja silloinkin siis ihan vain sen verran, että kunhan nyt tuli aloitettua. En edes kunnolla muista, mitä tuolloin teimme noudon hyväksi. Tällä kerralla aloitimme sillä, että hiplasin kapulaa, vieritin sitä ja kannustin Jaloa hakemaan sen (note-to-self: käsky tässä on hae!). Jalo tarttui kapulaa ja lähti tulemaan kohti. Minä pakitin pois alta ja pyysin tuomaan sen minulle. Ja Jalohan toi. Sitten harjoittelimme kapulan pitämistä (pidä!). Liikuin edestakaisin Jalon tullessa mukana puupalikka suussaan. Eniten harjoitusta vaatii se, että Jalo malttaa pitää noutokapulan suussaan vaikka minä ottaisin siitä kiinni. Nyt emme meinanneet saada kunnon rytmistä kiinni, ja tämä oli ihan tyystin minun vikani. En taas vaan saanut käskettyä oikein suhteessa siihen, miten käteni toimivat. Mutta erittäin hyvä fiilis jäi kaiken kaikkiaan. Nyt kun vain malttaisi treenata tarpeeksi hissukseen tätä kuosiin. Ainakin alku oli onnistunut.

Toisena sitten teimme pakkia. Pakkihan tulee vasta ylemmissä luokissa, mutta sitä voi hyödyntää tietysti muussakin tekemisessä. Lisäksi on kuulemma hyvää harjoitusta koiran keholle peruutellakin välillä. Ensin teimme niin, että koiran kuonon eteen läntättiin käsi, jossa oli nameja, ja kehotettiin koiraa peruuttamaan. Jo heti parin taaksepäin otetun askeleen jälkeen palkattiin. Kun tämä alkoi sujua, siirryttiin tekemään seinän mukaisesti niin, että koira tavallaan sai ohjaajan vasemmalla puolella selkeän rajan, mitä pitkin mennä. Jalo yritti aluksi tarjota istumista tai maahan menoa, mutta jotakuinkin hiffasi lopulta, mistä on kyse.

Tämä oli valitettavasti tämän kurssin viimeinen kerta, mutta ei hätää: olen jo ilmoittanut Jalon uudelle tokokurssille! Nyt on kolmisen viikkoa taukoa (ja aikaa treenata itsekseen liikkeitä paremmalle mallille) ja sitten taas jatkamme Tuijan opissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti