Koska on ollut kesä, loma, helle ja yleinen mañana-asenne, on tässä vähän lipsunut tuo koirien hihnakäyttäytyminen. Jekun kanssa nyt ongelmia ei ole, mutta nämä nuoret herrat unkarilaiset ovat välillä tuottaneet tukalia hetkiä. Pelkään, että olen näyttänyt esimerkkikoirakolta ennen kuin Victoria Stilwell on puuttunut asiaan. Lähinnä Romu on (ainakin minun kanssani) varsinainen ryysijä. Jos olemme Jalon kanssa kaksin, se kulkee kuin unelma. Samaten kombo Jekku+Jalo toimii. Mutta sitten kun nuo ovat kolmestaan, jokainen unohtaa, miten pitikään käyttäytyä.
Tänään, siinä ukkoskrohojen välissä tuli mitta täyteen ja päätin ottaa lenkin tiukasti ja nollatoleranssilla: vetämistä en sietäisi yhtään. Hidastahan tuo eteneminen oli, kun piti palautella poikia järjestykseen. Lähinnä otin taktiikaksi sen, että minä kuljen edellä ja kerron, minne menemme. Koirat saisivat löysää hihnaa pysyessään sivullani. Jos naru kiristyy, liikkuminen pysähtyy ja seuraa ruotuun palautus. Ajattelin myös opettaa "reuna"-käskyn, jolla koirat tietäisivät kulkea sivulla. Ja kun olimme päässeet aina edes muutaman askeleen etenemään hienosti, kehuin aivat yltiöpäisesti. Yllätyksekseni meidän ei tarvinnut kulkea pitkääkään matkaa, kun tyypeille alkoi siirtyä jakeluun, mitä niiltä halusinkaan. Romu on vielä villein kortti, johon minun on vaikea saada kontaktia, mutta Jekku ja Jalo menivät ihan erityismaininnan arvoisesti. Kyllä kai tästä vielä hyvä tulee, kunhan jaksaa olla johdonmukainen, kärsivällinen ja tiukka. Tuosta keskimmäistä ominaisuutta kun jostain vielä saisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti