Tänään tokoilin taas Jekun kanssa. Ohjelmassa oli liikkeestä pysähtymistä tai noutoa, kumman sitten halusikaan valita. Kaksi muuta koirakkoa päätti tehdä noutoa, mutta itse valitsin pysähtymisen, sillä se on niin vaiheessa meillä vielä (hehheti heh, mikäpä ei olisi...).Olin alkanut miettiä, että olen käyttänyt pysähdykseen seis-käskyä ja seisomiseen seiso-käskyä. Ja ne ovat melkoisen lähellä toisiaan. Tuija sanoi, että monet käyttävät samoin, ja että koira pystyisi ne erottelemaan. No, toivottavasti.
Otimme nyt treenauksen kohteeksi sen, että Jekku pysähtyisi, vaikka minun liikkeeni jatkuisi. Tai ehkä paremminkin niin, että minun liikkeeni jatkuisi, teki Jekku mitä hyvänsä. Olen aiemmin pysäyttänyt sen kädellä (lätkäisemällä käden ja makupalan nokan eteen ja vaihtanut suuntaa) ja ehkä vähän hihnastakin nykimällä. Nyt yritimme päästä siitä eroon. Kokeilimme takapalkkaa, joka jo etukäteen ajateltuna sai pääni pyörälle: samalla, kun annan käskyn, minun pitäisi heittää palkka Jekun taakse, jatkaa matkaani ja antaa vapautuskäsky. Mitä hittoa?! Miten tuon nyt voi koordinoida? No, aluksi siitä ei meinannut tulla mitään. Oma liikkeeni pysähtyi töksähtäen eikä Jekku tajunnut palkkaa. Hiljalleen se luonnistui vähän paremmin. Lopulta Jekku oli vapaana ja kulki vierelläni, kun annoin käskyn, viskasin palkan, jatkoin omaa liikettä ja vapautin. Eipä se nyt erityisen luonteva ollut, mutta molemmat Jekun kanssa taisimme saada juonesta kiinni.
Sitten siirryimme seuraamaan kahta muuta koirakkoa. Tokotunnin jälkeen jäimme vielä juttelemaan ja totesimme, että kurssilla jo pelkästään kuuntelemalla voi oppia rutkasti! En myöskään ollut ennen nähnyt tunnistusnoutoa, mutta nytpä näin. Se näytti hienolta. Tuli myös pienoinen epätoivo, että miten tuhottoman pitkä matka meillä vielä on edessämme! No, pala kerrallaan se norsukin syödään. Enkä edes tiedä, miten pitkälle jatkan Jekun kanssa tokoa, vai vaihtaisinko tyystin rallytokoon. Jalon kanssa ainakin haluaisin panostaa tokoon, siksikin on hyvä käydä eri kursseilla ja pitää korvat auki.
Lopuksi oli vielä paikkamakuu. Ja Jekku pysyi siinä sen kaksi minuuttia! Olen niin ylpeä Jekusta, vau! Mutta kyllä vaan tuntui kaksi minuuttia pitkältä. Kävin siis toki palkkaamassa sen välissä, mutta pääasia on, että Jekku ei edes yrittänyt nousta. Ekan kerran kävin palkkaamassa, kun aikaa oli kulunut 40 sekuntia (itsehän olin varma, että aika oli jo lähes täynnä...) Jekku ei häiriintynyt siitä, että tulin vierelle. Yritin toki liikkua mahdollisimman rauhallisesti ja siihen vilkuilematta. Ja kun aika oli täysi ja palasimme koirien viereen, ei Jekku ihan olisi ehkä noussut silloinkaan. Sitten kun vielä olisi reippaammin aikaa treenata omalla ajalla kaikkea, mitä jo olemme oppineet...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti