Kesä ja loma lähenee, meitsillä on enää kaksi varsinaista työpäivää jäljellä! Vähän, tai oikeastaan paljonkin haikeaa jättää ihana työpaikka taakse, varsinkin ilman tietoa tulevasta. Mutta emmepä me nyt murehdi siitä. Haluan nauttia näistä lämpimistä keleistä, varsinkin kesäilloista Aurajoen rannalla. Vaikka tarkoituksena on tehdä vain pieni iltapissatus, huomaan äkkiä päätyneeni haahuilemaan Tuomiokirkon ympärille. On ihanaa, miten tämä kaupunki syttyy eloon kesän tullen!
Oho, menipä hempeäksi. Minun piti tulla kirjoittamaan ihan toisesta asiasta, nimittäin Jekun kirmailuista agilitytreeneissä. Tuntuu, kuin lisää palasia loksahtelisi paikoilleen! Mainio fiilis taas kerran!
Tällä kerralla oli teemana "elämää kontaktin jälkeen". Radan aikana puomi suoritettiin kolmesti, joka kerralla samasta suunnasta ja joka kerralla jatko oli erilainen. Olin ihan pihalla kaikista niistä pyörityksistä. Huomaa (ihan jo kaikesta muustakin), että väsymys painaa ihan toden teolla. Niinpä ratakin häipyi mielestäni, vaikka aiemmin olen pystynyt jo melko hyvin pätkiä muistamaan. No, eipä se mitään. Teimme sitten pienemmissä pätkissä.
Eka onnistuminen oli Jekun puomi, ihan kaikin tavoin. Se osasi tulla hypyiltä ja putkesta puomille, eikä hötkyillyt muualle. Lisäksi se teki puomin reippaasti ja osasi jäädä odottamaan alaosaan vapautuskäskyä. Ihan aukoton ja täydellinen kontakti ei ollut, mutta ehkä parasta, mitä Jekku on tähän saakka tehnyt. Toinen onnistuminen oli erilaiset kuviot, jotka Jekku teki upeasti. Olin ihan häkeltynyt. Jos itse en olisi tyrinyt ja unohdellut rataa, olisimme suoriutuneet paljon paremmin!
Sitten viimeiseksi vaan ei vähäisimmäksi ehkä isoin intoiluni aihe: persjätöt! Tähän asti olen aina ollut vähän pihalla niissä, että mitä minun oikeastaan pitäisi tehdä. Kouluttaja näytti lähes kädestä pitäen, miten missäkin kohdassa pitäisi kääntyä. Hätäilin jo, etten mitenkään saa vaihdettua ohjaavaa kättä selkäni takana, vaan hah! Sainhan tehtyä sen!
Minua auttoi, että kouluttaja selkeästi näytti, mitä pitää missäkin kohdassa tehdä ja mitä huomioida. Olemme niin erilaisia oppijoita, että minuun tehoaa tämä keino: haluan, että selkeästi kerrotaan, mitä pitää tehdä ja miten toimia, sitten voin soveltaa sitä itse. En opi niin, että ensin mietin yrityksen ja erehdyksen kautta, vaan turhaudun sellaisesta.
Olin tänään(kin) kovin väsynyt mutta ajattelin, että Jekku ansaitsee päästä treeneihin. Onneksi menimme, kun näin hyvä fiilis jäi! Jalokin oli mukana katsomassa meininkiä. Tällä erää viimeisen kerran. Se kävi niin kuumana ja hinkui radalle, että se oli pakko viedä ulos rauhoittumaan. No, ainakin sitä näyttää laji kiehtovan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti