Olimme taas eräänä lämpimänä iltana kesän suosikiksemme muodostuneella terassilla, Puutorin vessassa. Onhan paikassa koirille pöytiintarjoilu. Jekku käyttäytyi itseään ja rotuominaisuuksiaan vastaisesti: se oli kaikkien kaveri! Eniten se tuntui ihastuvan paikan järjestyksenvalvojaan, jota seurasi tarkasti katseellaan. Välillä järkkäri tuli Jekun luo ja kyykistyi silittämään. Jekku oikein hakeutui tämän jalkoihin. Naapuripöydässä oli pari miestä, joista toisen Jekku niin ikään otti omakseen. Se hakeutui koko ajan miehen jalkojen juureen istumaan. Toinen pöydässä ollut mies ei Jekusta tuntunut niin kiinnostavalta. Välillä Jekku hypähti syliini ja välillä se taas istuskeli maassa. Useat ihmiset kävivät sitä tervehtimässä ja Jekku jaksoi olla ystävällinen kaikille. Hämmentävää. Ei se yleensä nykyään vieraista ihmisistä välitä, kuten rodulle tyypillistä on.
Kerran olin itse kiinnittänyt huomioni johonkin muuhun, kun Jekku nykäisi. Kun käännyin katsomaan, löysin Jekun erään naisen hameenhelmoista. Onneksi häntä ei haitannut Jekun lähentely. Nainen ihasteli Jekkua ja sen käytöstä ja kysyi, olemmeko harrastaneet terapiakoiratoimintaa? Totesin, että ei kyllä ole käynyt ajatuksissakaan. Hänen mielestään Jekku sopisi niin hyvin terapiakoiraksi, vai sanotaanko niitä kaverikoiriksi, jotka käyvät esimerkiksi vanhainkodeissa tervehtimässä vanhuksia. Olisihan tuollainen kivaa, mutta en usko, että Jekusta normaalisti siihen olisi. Nyt oli kuitenkin mukavaa, kun Jekku oli niin avoin ja ystävällinen kaikille. En tiedä yhtään, mistä tuuli, mutta ei se sen jälkeen taas niin innostunut muista ole ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti