Onko teille koskaan käynyt niin, että kuljette samoja reittejä päivästä, kuukaudesta, jopa vuodesta toiseen, ja yhtäkkiä huomaatte jonkin yksityiskohdan, jota ette ennen ole huomanneet? Itselleni on käynyt noin useinkin. Nyt niin kävi näköjään Jekulle.
Päivittäinen reittimme ei kulje tuomiokirkon ohi, sillä meillä ei mitään päivittäistä reittiä ole, vaan menemme sinne, mikä sattuu kulloinkin huvittamaan. Olemme tämän reilun vuoden aikana kuitenkin useasti kulkeneet tuomiokirkon ohi, editse ja taitse. Viimeksi tänään. Ja tänään Jekku huomasi kirkon sivustalla, Åbo Akademin kirjaston edessä olevan J.J. Wecksellin patsaan. (Jos ette tiedä, kuka hän oli, voin valaista, että hän oli suomalainen runoilija ja näytelmäkirjailija [näin kertoi minulle wikipedia...]) Jekku tuntui huomaavan patsaan vasta nyt. Olimme jo melkein kulkeneet sen ohi, kun Jekku kavahti, katsoi yläviistoon, huomasi patsaan, nosti niskakarvat pystyyn ja alkoi haukkua. Se hyppi, ulvoi ja haukkui patsaalle. Minä nauroin melkein kippurassa. Yritin vähän rauhoittua ja käyttäytyä asiallisesti kuitenkin, ja rauhoittelin Jekkua. Ihan omatoimisesti se sitten lähestyi patsasta, mutta murahti vielä pari kertaa epäilevästi. Minäkin menin patsaan viereen, jolloin Jekku tuli ja nousi seisomaan patsaan jalustaa vasten ja haistoi patsaan jalkoja. Sen jälkeen saatoimme jatkaa matkaa. Että sellaista patsastelua tänään.
En ihan äkkietsimällä löytänyt arkistoista kuvaa, jossa olisi Jekku ja patsas, joten tämä "perhepotretti" kelvatkoot tämän postauksen kuvitukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti