"Älä mokaa!" näillä sanoilla kouluttajamme Olavi lähettää koirakot treeneissä radalle. Kyllä minä silti taas mokailin, mutta ei se mitään. Treenit olivat jotenkin kertakaikkisen huikeat! Emme lopulta tehneet Jekun kanssa kuin pari kertaa radan läpi. Jotain juttuja hinkkasimme vähän tarkemmin. Olen nyt vihdoin tajunnut sen, että ei kannata jäädä hinkkaamaan liiaksi, muuten menee ihan plörinäksi koko juttu.
Ekan hypyn jälkeen radalla oli kolme estettä samassa linjassa ja niitä piti sitten hypätä takaa, edestä ja takaa ja näiltä sitten suunnata kepeille melko vaikeassa kulmassa. Ja arvatkaa mitä!? No ensinnäkin sain suoritettua nuo kolme hyppyä molemmilla kerroilla ihan kunnialla, ja kaiken huipuksi Jekku meni kepeille sisään ihan oikeasta välistä, molemmilla kerroilla! Jo tämä antoi sellaisen onnistumisen tunteen, ettei tosikaan. Pari hankalaa kohtaa oli putken ja kontaktin kanssa. Rata päättyi keinuun, jonka Jekku niin ikään suoritti ihan kivasti. En voi kuin olla tyytyväinen.
Kommentiksi sain, että minun pitäisi ohjata vielä kovemmin. Siis vauhdikkaammin ja rajummin, eikä himmailla ja hissutella. Jään vielä liikaa katsomaan ja hämmästelemään, että oooo, se meni putkeen, sen sijaan, että voisin jo itse jatkaa liikettä. Nyt tosin selittelyksi sanoisin, että hieman matkaani hidasti, kun housuni meinasivat tippua. Se puolestaan johtui siitä, että Jalo oli eräänä päivänä saanut housut hampaisiinsa ja nakertanut napin lähes irti...
Tuli kuitenkin taas uskoa tekemiseen. Positiivista on se, että Jekku jää kiltisti lähtöön, eikä varasta. Parannettavaa on, yhä ja edelleen, kepeillä ja kontakteilla. Ne kun saisi kuntoon, päästäisiin ehkä kisaamaankin joskus.
Tänään on vuorossa Jalon agility, katsotaan, mitä siellä tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti