En oikein tiedä, pitäisikö tätä aikaa vuodesta nimittää jo talveksi, mutta syksyltä tämä kovasti tuntuu. Oli miten oli, meidät oli kutsuttu viikonlopuksi mökkeilemään saareen, tällä kerralla ihan tähän Turun saaristoon. Kivaa oli! Hieman oli eksoottinen kokemus kaupunkilaistytölle, mutta ihan hyvällä tavalla eksoottinen. Pimeys kaatui päälle jo neljän jälkeen. Eli liiemmin ulkoaktiviteetteja ei tehty.
Lauantaina yritimme käydä vähän kalassa. Jekku jäi rannalle, mutta Jalo paukkasi ihan itse veneeseen. Mutta kun lähdimme liikkeelle, Jaloa ahdisti aivan suunnattomasti. Se vinkui, eikä olisi mitenkään pysynyt paikoillaan. Se taisi myös palella, kun oli hetkeä aiemmin pulahtanut mereen kepin perässä. Pyysin siis kyytiä takaisin saareen Jalon kanssa, jonka jälkeen pojat pääsivät vielä hetkeksi rauhassa kalaan.
Kaiken kaikkiaan koirat nauttivat elostaan ja olostaan: Jekku otti rauhallisemmin, mutta voi mudipojan riemua! Jalo rälläsi menemään pitkin ja poikin. Kovin kauaksi ne eivät lähteneet, mikä oli tietysti hyvä. Jos pojat tulivat hetkeksi sisälle, Jalo varsinkin päivysti lähes koko ajan ikkunassa merelle tähyillen. Minä itse iloitsin, kun pojilla oli niin silmin nähden hauskaa. Teki kyllä hyvää, kun ne saivat olla pari päivää ihan täysin vapaudessa, riekkua ja juoksennella vaihtelevassa maastossa. Täysin tervetullutta vaihtelua kaupunkilaiskoirille!
Uutena puolena oikeastaan molemmilla oli tavaton vahtiminen. En edes tiedä, mitä ja miksi ne huusivat. Aluksi ulkona Jalo kiljui ihan vaan silkasta riemusta mitä ilmeisimmin, mutta sisätiloissa reviirin vahtiminen ja äänille haukkuminen vähän kävivät hermoille.
Eilen lähdimme kävelemään metsään. Jalo sai kallioilla ja mättäillä innostettua Jekkuakin oikein kunnolla juoksuun. Me bongasimme teeriä, koirat bongasivat jäniksen. Olin aivan varma, että Jalo lähtee sen perään vaikka saaren ääriin asti. Mutta kas ihmettä: Jalo otti muutaman laukka-askeleen, pysähtyi ja palasi luoksemme. Onneksi olin ajan tasalla ja sain kehuttua sitä. Jekku sen sijaan paineli pidemmälle.
Ei liene yllätys, että illalla kotona oli kaksi aivan sippiä koiraa. Tuo väsymys tuntui niillä jatkuneen ihan tähän iltaan asti, sen verran hiljaista sakkia on täällä ollut. Oli mukava viikonloppu, toivottavasti pääsemme taas kesällä takaisin saareen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti