Oli kyllä taas onnistuneet treenit eilen! Rata oli ihan kiva, ei liian vaikea, muttei todallakaan mikään helppo ainakaan meille. En nyt oikein tiedä, miten eilistä tekemistä luonnehtisin tai mitä siitä kertoisin. Jekulla oli vauhtia hyvin, paitsi että takanurkassa se aina jäi haistelemaan maata. Se oli jo menossa putkeen ihan niin kuin pitikin, mutta teki äkkikaarroksen hajun perään. Outoa. Pelkään, että tästä tulee nyt ongelma, jos Jekku alkaa joskus kisoissakin haistella kesken kaiken maata. Mutta muutoin treeni oli onnistunut. Jekku tuli ohjauksiin juuri niin, kuin minä ohjasin. Eli välillä hyvin, välillä huonosti. En vieläkään tiedä, miten oppisin käskyttämään ja ohjaamaan kovemmin.
Meitä ei ollut eilen kuin muutama koirakko paikalla, joten ehdimme ottaa keppejä vähän enemmän. Ongelma taisi olla usein se, että Jekku tuli kepeille liian lujaa, jolloin se liukui muutamien välien ohi. Se siis löytää kepeille sisään mutta tokan välin jättää väliin. Harjoittelimme niin, että laitoin Jekun putkeen ja siitä hypyn kautta kepeille ja ennen keppejä jarrutin vähän. Paremmin meni! Edelleen ongelmana on myös se, että kepit sujuvat kivasti, kun minä olen keppien oikealla puolella. Silloin Jekku tuntuu todella tietävän, miten kepit kuuluu suorittaa. Kun minä olen vasemmalla, se jättää keppejä välistä. Outoa.
Aloin miettiä myös, että miten nuo kepit saisi treenattua varmemmiksi? Ja että olisiko jotain sellaista superpalkkaa, minkä Jekulle voisi heittää keppien suorittamisen jälkeen. Kyllähän sille kaikki syötävä kelpaa, ei siinä mitään, mutta kepeillä voisi olla paikallaan jokin ihan todella erityinen herkku. Päädyin maksamakkaraan. Tosin siinä pitäisi olla avustaja ja namialusta, ei se muuten pysy kasassa, se maksamakkara siis. Jospa joululomalla keskittyisimme siis treenaamaan keppejä. Kontaktit ovat mitä ovat, en tiedä, saanko niitä enää hinkattua kuntoon.
Huomasitteko, että puhuin tuossa aluksi kisoista? Olavi kysyi treenimme päätteeksi, että koska oikein ajattelin alkaa kisata. Ja nyt sitten mietin, että pitäisikö ilmoittaa Jekku heti tammikuun ATT:n kisoihin. Hui! Sitä ennen olisi vielä mahdollista epistellä TSAU:lla joulun jälkeen kinkunsulatuskisojen muodossa.
Yritän nyt opetella tajuamaan sen, että täydellisiksi ja valmiiksi emme ikinä tule. Kävin tänään katsomassa ATT:n kisoja (ja mitalikahvikakulla, kun suomalaiset ovat menestyneet kansainvälisissä kisoissa niin hyvin. Mm. mudi Pantse voitti PM-kultaa!) ja juttelin vanhojen treenituttujen ja vanhan kouluttajan kanssa. He kannustivat juuri noilla sanoilla, että valmiiksi ei koskaan tule. Jos jään ikuisesti odottamaan sitä, että olemme valmiimpia, siinäpähän sitten odotan, ikuisesti. Eikä kukaan muista enää seuraavana päivänä, vaikka radalla tulisi mokattua. Eikä ole väliä, vaikka tulos tulisi räpeltäen: tulos mikä tulos. Tai sitten ei. Tämän kun nyt sisäistäisin. Pakko kuitenkin sanoa, että eilisen ja tämän päivän myötä tuli olo, että nyt, hitto vie, ihan oikeasti pitää startata! Harmi, että tälle vuodelle emme enää taida ehtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti