Jalolla oli eilen varsin toiminnallinen päivä. Olimme äitini luona, missä on aivan järjettömän hauskaa vetää rallia ympäri huushollia. Siis koirien mielestä on, itsestäni en sanoisi niinkään samaa. Jalo teurasti pehmolelun. Jalo epäröi yläkerran rappusissa, mutta uskalsi lopulta nousta ne. Jalo löysi kivan paikan senkin alta, minne kaivautua. Jekku otti huomattavasti rauhallisemmin ja vain makoili ja katsoi menoa, jos ei siis itse juossut sitä rallia Jalon kanssa. Teimme myös pari kertaa tokon luoksepäästävyyttä niin, että Jalo oli perusasennossa ja äitini tuli ensin siihen sivulle ja lopulta koski Jaloon. Ja perusasento pysyi! Jess!
Illalla oli agilitya, mutta sitä ennen olimme sopineet treffit Iitun ja Jekku-mudin kanssa. Jekku on Jaloa hivenen nuorempi. Pojat ovat kyllä tavanneet kerran Jekun ollessa vielä ihan pentu. Nyt Jekusta oli tullut jo komea nuorukainen, joka vähän uhitteli Jalolle. Jalo otti tilanteen rauhallisesti eikä alkanut sanoa vastaan, joten mitään hämminkiä ei päässyt syntymään. Ja kun välit olivat jotakuinkin selvät, saattoi leikki alkaa. Pojat juoksivat peräkanaa ja rinta rinnan pimenevässä metsässä. Löysivätpä kivan mutaojankin, jota pitkin mennä rallasivat.
Sitten vain kurainen koira autoon ja kohti agilityhallia. Oli ihan älyttömän pimeää, ja tie oli minulle vieras. Olin vähän kartasta katsonut, mihin suuntaan pitäisi mennä. Mutta jotenkin suuntavaisto ei sitten ihan toiminutkaan, varsinkaan, kun mitään tuttuja maamerkkejä ei ollut. Lopulta löysin tutun tien ja pääsimme perille, etuajassa vieläpä. Käytin Jaloa vielä vähän kävelyllä ja jätin sitten autoon odottamaan omaa vuoroamme.
Tällä kerralla teimme keinua ja rengasta. Huoh. Keinu aloitettiin ihan simppelisti niin, että koiran piti vain läpätä tassulla keinua niin, että se vähän paukahtaa alas. Vähän Jalo arasteli, mutta täppäsi kuitenkin, kun käskettiin. Sitten koira laitettiin makaamaan keinun alastulolle ja palkattiin siinä. Lopuksi keinua heilutettiin ja koiraa namitettiin. Minä siis namitin ja Sonja heilutti varovasti keinua. Jalo ei paljoa kavahtanut tai pyrkinyt pois, mutta itse huomasin, että se alkoi ahnehtia nameja vimmalla, kun keinu liikkui. Ihan hyvä fiilis kuitenkin jäi keinun alkeista.
Rengas olikin sitten asia erikseen. Ensin yritimme niin, että jätän Jalon paikalleen ja menen kutsumaan toiselta puolelta sitä läpi. Jalo kyllä jäi (siitä plussaa!) mutta ei ymmärtänyt tulla renkaan läpi, vaan yritti kiertää luokseni. Sitten siirryimme siihen, että Sonja pitää kiinni ja minä kutsun. Noh, lähes paniikkihan siitä seurasi. Sain Jalon kaksi kertaa tulemaan renkaan läpi, ja siihen päätimme lopettaa. Se ei kerta kaikkiaan siedä, että vieras ihminen ottaa pannasta kiinni. En tiedä, olisiko auttanut, jos Jalo olisi ollut hihnassa. Mutta toisaalta sitten, kun olimme lopettaneet, Jalo meni ihan omaehtoisesti haistelemaan ja moikkaamaan Sonjaa. Sille siis kontaktit ovat ok, jos se itse ottaa sen. Kun se pakotetaan olemaan paikoillaan, tulee paniikki. Toisaalta ihan ymmärrän, että pakottamalla tilanne on sille paha.
Vähän jäi harmittamaan, kun muut koirat tekivät niin hienosti rengasta! Ehkä kuitenkin pitäisi oppia olemaan vertaamatta itseä toisiin, niin hankalaa kuin se onkin. Nyt entistä suuremmalla syyllä pitäisi saada Mies mukaan hallille, hän kun lienee ainoa henkilö, jonka läsnäolon ja kosketuksen Jalo sietäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti