torstai 21. marraskuuta 2013

Hyppelehtimistä

Nyt sitten on vuorossa Jalon eilisten tokotreenien analysointia. Tai en nyt siitä analyysistä tiedä, mutta kertomusta kuitenkin. Aiheena oli estehyppy. Vähän uskomatonta, että olemme kolmatta kertaa kurssilla, mutta vasta ekaa kertaa pääsimme hyppäämään! Olen nimittäin oudosti sattunut olemaan molemmilla aiemmilla kerroilla juuri tämän kerran pois. Onneksi nyt sitten pääsimme.

Ja koska emme ole ennen hypelleet, liike piti pilkkoa ihan pieniin osiin. Varsinainen liikehän menee alokasluokassa niin, että koira on perusasennossa, josta se käsketään hyppäämään esteen yli ja sitten koiran pitäisi seisahtua esteen taakse ja odottaa, kun omistaja kävelee vierelle. Melkoisen monta palikkaa tässä on meillä treenattavana vielä.

Aluksi vain tutustuimme esteeseen. Este oli vain parin laudan korkuinen, eikä Jalo oikein tiennyt, miten siitä pitäisi mennä yli. Jalo kun ylitti sen ihan vaan harppaamalla. Ja välillä tasajalkaa loikaten. Sillä ei nyt ihan ollut tuo hyppytekniikka hallussa. Haluaisin aika pian alkaa nyt korottaa esteitä Jalolle, myös agilityssa.

No, asiaan, jos nyt pääsisin. Siis: ensin tutuistuimme esteeseen ja talutin Jaloa eestaas yli siitä. Sitten teimme niin, että jätin Jalon istumaan esteen taakse (ekalla kerralla se nousi, mutta korjasin sen, tein kuulemma oikein niin tehdessäni), ja tokalla kerralla se siihen jäikin. Sitten pari kertaa kutsuin sitä luokseni esteen yli ihan vain hyppy-käskyllä. Tämän jälkeen otin Jalon perusasentoon, ja Tuija meni esteen toiselle puolelle lelun kanssa. Ekalla kerralla Jalo meinasi lähteä lelun perään, ja minä äännähdin "ä-ä-ä-äp". Tuosta sain vähän toruja: näin alkuvaiheessa koiraa ei pitäisi estellä, vaan antaa hypätä, vaikka sitten varastaen. Vaarana on, että kiellon jälkeen koira empii hyppyä. Jalo ei onneksi empinyt, vaan suoritti kolmesti hypyn lähtien ihan vain käskyllä lelun perään. Jes! Itse olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että en halua, että Jalo lähtee kertaakaan luvatta hyppäämään. Agilityssakin on ollut vaikeuksia, kun se haluaisi sooloilla, joten mielestäni on hyvä, että se oppii ainakin tokossa malttamaan mielensä ja toimimaan vasta käskystä.

Eilisen kerran lopuksi perehdyimme vähän koirien venyttelyyn. Ensin koiraa pyöritettiin itsensä ympäri molempiin suuntiin. Hyvin pyörii! Sitten venyteltiin lapoja ja niskaa. Luulen, ettei Jalolla pahemmin ole jumeja, se vain vähän hämmentyi uudenlaista toimintaa. Voisi kotona ihan rauhassa kokeilla myös.

Nyt jäi kyllä kova kutina harjoitella hyppyä! Tuntuu, että kotitokoillessa hinkkaan vain sivua ja seuruuta ja paikallaoloa, joten olisi kiva päästä vaihteeksi tekemään jotain uuttakin! Meillä vain on vähän pienet tilat hyppelyyn. Tai hyppelyyn ehkä on tilaa kyllä, mutta ei itse esteen rakenteluun. Ehkä voisin kaataa pari keittiöntuolia ja asettaa niihen selkänojat vastakkain esteeksi. Pitänee kokeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti