sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Vilkas viikonvaihde

Jekulla on ollut taas vilkasta viikonloppuna. Perjantaina menimme Miehen vanhempien luo ja olimme yötä. Jekku oli tietysti onnessaan, kun sai telmiä Mustin kanssa. En ole ihan varma, oliko Musti täysin samaa mieltä, mutta ei se pahemmin vastustellut. On niitä kahta mustaa kyllä ihana seurata! Musti ei kuulemma yleensä välitä puruluista, mutta Jekun tultua se haki esiin molemmat puruluunsa ja söi niitä vuorotellen. Jos Jekku lähestyi, Musti murahti, jonka jälkeen Jekku kipitti Miehen isän luo, ikään kuin kantelemaan Mustin käytöksestä. Kun Musti nukkui, Jekku hiippaili sen lähelle, vaani hetken ja ripeästi nappasi toisen puruluun Mustilta.

Yön Jekku nukkui ihan kiltisti, mutta aamulla seitsemältä se heräsi ja yritti jallittaa Mustia taas leikkiin. Hetken ne siinä telmivät, minä seurasin jostain unen ja valveen rajoilta, mutta lopulta me kaikki jatkoimme vielä uniamme. Ja kuinka ollakaan, kotiin päästyämme Jekku oli melkoisen rauhallinen.

Meille tuli illalla vieraita, jotka Jekku kyllä otti innolla vastaan, mutta muuten se oli yllättävän rauhallinen. En tiedä, oliko se vielä väsyksissä edellisestä päivästä, vai alkaako se ihan oikeasti viimein rauhoittua. Ehkä ei. Tai en tiedä. Jää nähtäväksi. Jekku valvoi kyllä huolellisesti, kun miehet laittoivat täällä ruokaa. Siitä olisi pitänyt saada kuva, kun Jekku istui poikien vieressä ihan hievahtamatta ja herkeämättä seurasi, mitä liedellä tapahtuu. Ilta venyi pitkälle yöhön ja Jekun kauneusunet vähän häiriintyivät, niinpä se nukkui pitkälle iltapäivään.

Tänään olisi ollut taas skipitreffit, mutta meiltä jäi väliin, kun jalkani on vielä hieman kipeä, joten en viitsinyt lähteä liikkeelle. Ensi kuussa sitten taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti