Olen viimeaikoina alkanut oikein miettiä, että mitkä tekijät vaikuttavat siihen, miten koirat tulevat juttuun keskenään. Ymmärrän, että pääsääntöisesti urokset eivät ehkä tule toimeen keskenään, nartuista ne sen sijaan pitävät. Mutta mikä saa aikaan sen, että toisten urosten kanssa ollaan ihan sovussa, toisten kanssa puolestaan sotajalalla? Entä miksi joku narttu on ihanampi kuin joku toinen?
Tuntuu, ettei Jekulla juuri ole säännönmukaisuutta siinä, keiden kanssa se tulee toimeen ja keiden ei. Tai ehkä isommat urokset ovat ihan jees, samankokoiset eivät. Ehkä ne ovat sitten liian samankokoisia ja -tapaisia. Myös ikä vaikuttaa: jos kyseessä on selkeästi nuorempi tai vanhempi uros, mitään ongelmia ei ole. Jos sen sijaan ollaan vastakkain samanikäisen uroksen kanssa, on rähinä valmis. Mistä koirat muuten tietävät, kuka on niitä vanhempi ja kuka samanikäinen? Tätä olen useampaankin otteeseen miettinyt muiden koiranomistajien kanssa.
Sitten eräs erikoinen seikka, jonka olen havainnut: Jekusta leikatut urokset ovat ehkä siisteimpiä ikinä. Niiden kanssa se leikkii sellaisella tarmolla ja innolla, että oksat pois. Siinä jäävät heimaisevat tyttökoiratkin kakkosiksi. Tässä lähistöllä eräällä pariskunnalla on sekarotuiset koirat, joista toinen on narttu ja toinen leikattu uros. Jekku ei yleensä edes vilkaise narttuun, korkeintaan hieman tervehtii, mutta uroksen kanssa on heti leikki käynnissä.
Olen tätä asiaa miettinyt jo kauan, sillä on mielenkiintoista havainnoida eläimien käytöstä ja miettiä syitä kulloisellekin käytökselle. Uudelleen asia tuli mieleeni kuitenkin eilen, kun tapasimme iltalenkillä kaksi narttukoiraa. Toisen kanssa Jekku vähän leikki, mutta toista yritti astua. Tämä on ylipäätään harvinaista Jekulta, sillä se ei juurikaan yritä astua ketään tai mitään. Eikä tuolla nartulla ollut edes juoksuja lähimaillakaan. Jokin siinä silti veti puoleensa. Mielenkiintoisia, mutta outoja juttuja. Tutkimattomat ovat koirien mieltymykset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti