Onpas taas tullut vähän taukoa päivittelyssä. Mitään kovin ihmeellistä ei tosin ole tapahtunutkaan. Saimme Jalon kanssa taannoin läksyksi tehdä kolme jälkeä viikossa... Viikon saldomme on pyöreä nolla. Voi ei! Mutkumutku... Autottomana kaupunkilaisena on hippasen vaikeaa tuo jäljille meno. Tästä voisi tietysti miettiä, että kannattaako jälkeä sitten harrastaa. Mutta mikä jottei! Ehkä tämä tästä vielä käyntiin lähtee. Olin ajatellut, että alkavalla viikolla olisi pakko jotain jälkiä tallailla, mutta ainakin tällä hetkellä olen niin vahvasti flunssassa, että saapa nähdä, miten käy.
Vaikka olin ajatellut ottaa kevään kevyemmin uusien kurssien kannalta, päädyin sitten kuitenkin vielä yhdelle rallytokokurssille Jekun kanssa. Tällä kertaa menimme Paula Speerin oppiin. Nimi on tuttu, itse ihminen ei. Kurssi vaikutti kivalta, ja vastaanotto oli todella mukava! Menimme kurssille vähän kesken kaiken, kun ostin eräältä tutulta hänen loppukevään tuntinsa. Ihan uutena juttuna viime maanantaina tuli oikealla perusasennossa oleminen ja viereen tuleminen. Olipa hankalaa! Toisaalta oli kiva harjoitella taas jotain uutta! Jekun kanssa on aiemmin ollut hankalaa liike, jossa koira istuu/makaa ja ohjaaja kiertää koiran ympäri. Nyt kokeilimme tätä muutaman kerran etupalkalla. Olen ollut todella skeptinen etupalkan suhteen, kun olen ajatellut, että Jekku kuitenkin rynnii nappaamaan palkan heti kun vain suinkin pystyy. Mutta kas: ei se rynninyt ja se pysyi maassa minun kiertäessäni ympäri! Vau ja jee!
Torstaina treffasimme Jalon kanssa Hanna-Marin ja Nooan tokoilun merkeissä. Hanna-Mari kehui Jaloa kovin. Se teki kyllä tavattoman hyvällä innolla tällä kerralla. Oli jopa hankalaa saada sitä keskittymään. Mutta oli mahtavaa, kun Jalo oli selkeästi niin tosi vireessä. Ja olen kiitollinen kaikista neuvoista, joita Hanna-Marilta sain. Kotona itse treenatessa ei kertakaikkiaan näe, mitä ja miten tekee. Itse selkeästi tarvitsen palautetta ja treenitukea, joita siis tällä kerralla sainkin. Päätin myös aloittaa alusta naksuttimen käytön Jalon treenaamisessa.
Perjantaina sitten oli agilitya vakioryhmässämme. Vein tarjolle piirakkaa luokkanousumme kunniaksi. Jostain syystä aina onnistuneiden kisojen jälkeiset treenit ovat ihan katastrofi, niin tälläkin kerralla. Etenimme Jekun kanssa noin kolmen esteen vauhtia. Huoh. Nyt(kin) kyse oli ihan omasta vireestäni. En saanut keskityttyä enkä pidettyä pakkaa koossa. Meitä oli melko vähän, joten aikaa per koirakko oli reilusti. Olavi juoksutti lopulta minut ihan henkihieveriin. Hän kysyi lopussa, jaksaako Jekku vielä tehdä kerran erään kuvion. Totesin, että Jekku varmasti jaksaa, minä en. Mutta tein silti. Ja tosiaan kisahuumasta tulimme taas ropisten maanpinnalle. Tulevana perjantaina ei ole treenejä, kun on epikset. Pitkäperjantaina taas treenataan ja pääsiäismaanantaina me korkkaamme Jekun kanssa kakkoset! Apua! Taas tuli sellainen olo, että mitä hittoa, miten muka. Mutta kai me taas menemme, kun olemme meinanneetkin.
Tänään minun oli valitettavasti pakko jättää rallytoko väliin, kun yritän tokeentua tästä flunssastani. Jospa se lepäilyllä helpottaisi. Koirat kyllä jostain syystä ovat vähän levottomia ja sen oloisia, että jotain pitäisi tehdä. Ehkä minä vielä illan ratoksi vähän naksuttelen niille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti