Jäljitellen

Kyllä minä sitten eilen tein Jalolle parit jäljet, kun kerran olin meinannut. Tein molemmat äitini puutarhaan nurmikolle. Molemmat olivat, ainakin omasta mielestäni, melko pitkiä, ja toiseen sisältyi loiva kaarre johtuen erään pensaan sijainnista. Jalolla oli päällään ensimmäistä kertaa uudet jälkivaljaat. En tiedä johtuiko se niistä vai mistä, mutta Jalo pyrki aluksi etenemään kylki edellä. Toisella jäljellä se sitten meni jo ihan nokka kohti jäljen päätä. Toisen jäljen lopussa Jalo kavahti jotain. Tarkasteltuani tilannetta huomasin, että loppunamit olivat aivan täynnä kusiaismuurahaisia! Voihan itku! Yritin kuitenkin pari namia poimia siitä Jalolle.

Tänään sitten tein toiset kaksi jälkeä. Toinen oli sellaista kuivaa heinikkoa ja toinen kuivahkoa maata ja ruohoa. Tajusin siinä jälkiä tehdessäni, että en oikein osaa itse ajatella, millainen maasto olisi sopivaa. Onko kuiva maa liian kuivaa? Hukkuuko jälki ruohikkoon? Näitä pitää kokeneemmilta sitten jossain vaiheessa selvittää.

Tänään jäljestys meni jo paremmin! Jalo kulki ihan oikein päin ja kuono maassa. Se ei kyllä poiminut edes kaikkia nameja matkalta, kun sillä oli niin kova kiire eteenpäin. Ehkä pitäisi siis vähän toppuutella sen menoa. Mutta se suoritti jäljen ripeästi ja suoraan, ei kääntyillyt, ei ihmetellyt, että mitä onkaan tekemässä, ei harhautunut pois jäljeltä. Jee, eiköhän tästä ihan hyvä tule! Kun vaan nyt saisin aktiivisesti viriteltyä jälkiä jonnekin...

Lopuksi vielä yksi kuva eiliseltä, kun mudi ja kelpie painavat menemään pitkin ojaa. Ihanasta kuvasta kiitos Hanna-Marille!

Edit. En näköjään koskaan muista kirjoittaa kaikkea kerralla. Pitäisi kai suunnitella vähän tarkemmin, mitä kirjoittaa. Kröhöm. Mutta siitä piti vielä kertoa, miten Jalo pääsi tekemään tuttavuutta kilpikonnan kanssa! Kun olimme tulossa tänään toiselta jäljeltä, äitini naapuri huikkasi pihaltaan, että tulkaas katsomaan Roope-kilpparia. En edes tiennyt naapurilla moista olevan. Vanha oli kaveri, ainakin noin 22-vuotias maakilpikonna. Se oli kevään kunniaksi päässyt ulkoilemaan. Ensin Jalo ei tiennyt, mitä katsoa. Sitten Roope lähti liikkeelle, ja Jalo hämmästyi. Kilppari kulki hämmästyttävän nopeasti ja suuntasi ihan pois meistä. Jalo ei uskaltanut lähelle, vaan se meni vähän kyyryyn ja jäi haistelemaan kilpikonnan jälkiä. Jotenkin hellyttävää, kun Jalo sitten sellaisen pensaan suojista katseli konnaa ja mietti, mitä pitäisi tehdä. Kävelin Jalon kanssa vähän lähemmäksi, mutta ei Jalo uskaltanut kovin lähelle. Enkä tiedä, miten lähelle olisin sitä uskaltanut päästääkään. Hauska kohtaaminen!