Kas kakkosta

Eilen oli varsin agilityntäyteinen päivä. Niin täysi, etten enää illalla jaksanut raapustella raporttia tänne. Ensiksi aamulla kahdeksalta suuntasin parin kaverin kanssa hallille suorittamaan kisatyövelvoitetta. Olimme ratatyöntekijöinä, joten oli kiva seurailla muiden ratoja. Ihania suorituksia! Osa oikeasti taidokkaita ja nopeita, osa sympaattisen viihdyttäviä, kun esimerkiksi pieni chihuahua lähti juoksemaan kunniakierrosta ympäri kenttää. Aluksi fiilikseni oli ihan leppoisa, mutta sitten alkoi jännittää edessä siintävä kakkosten korkkaus. Pelotti, millainen rata sieltä tulisi eteen.

Mies toi Jekun minulle hallille sitten vähän ennen kakkosten kisan alkua. Koska osallistujia oli melko vähän, kaikki tutustuivat rataan samalla kerralla. Miten minulle aina tuleekin kiire rataantutustumiseen? Olen joko vessassa tai puolipukeissa. Nytkin piti kirmata ihan joukon hännillä radalle. Minulle turvaa ja rohkaisua toi se, että itse kouluttajani oli ratatyöntekijänä, kuten myös toinen ryhmätoveri ja kolmas oli kuuluttajana. Toki se osaltaan myös lisäsi jännitystä.

Eka rata ei tuntunut erityisen pahalta.Vähän jännitti, muistanko radan ja että saan Jekun putkeen kun on sen aika ja A:lle kun on sen vuoro. Niin, ja keppejä jännitin toki myös. Taas jälkikäteen en tunnu muistavan radasta yhtään mitään. Paitsi, että minä juoksin! Pienestä kipeydestä huolimatta kirmasin minkä pääsin. Keinu ja kepit olivat taas armottoman hitaat. Ne pitää ottaa tehotreeniin (ihan kuin olisin sanonut tästä joskus aiemminkin...) Ja kunhan köhäni paranee, minun pitää alkaa treenata juoksua (tästäkin ehkä olen joskus maininnut jotain...) Mutta niin, kepit menivät puhtaasti ja niiden jälkeen olikin sitten enää suunnilleen loppusuora jäljellä. Ja me kirmasimme puhtaasti maaliin! Jes! Heti meidän jälkeemme, viimeisenä luokassaan, radan suoritti rakettimainen sheltti, joka siis tempaisi voittoon. Me olimme toisia ja saimme LUVAn! En taas meinannut uskoa tätä todeksi. Ja paineitahan se sitten tiesi toiselle radalle. Että vedettäisiinkö sitä heti toinen nolla tähän perään.

Toinenkin rata oli ihan kiva. Tai siis todella kiva. Mutta minua jännitti ihan sikana enemmän kuin ekalla radalla. Kepit otin ns. heikommalta puoleltamme, jännäsin, luulin niiden onnistuvan ja lopetin ohjaamisen vähän ennen niiden loppua. Yritin korjata, mutta pieleenhän se meni. Harmittaa pirusti. Varsinkin kun rata muuten olisi ollut puhdas ja nopeakin. Mutta kaikkinensa kyllä erittäin kiva aloitus kakkosluokalle.

Päivän iloa lisäsi myös treenikavereiden onnistumiset omilla tahoillaan. Meillä on kyllä hieno ryhmä! Sain kannustusta muilta ja sain kannustaa puolestani heitä. Nyt sitten ajatukset ovat jo tulevissa kisoissa. Tai lähinnä siinä, että mihinköhän sitä sitten lähtisimme.

Mies otti ratamme kyllä videolle, mutta en taas tiedä, miten ne tähän saisin. Jätän ne tuonnemmaksi. Illalla suuntasimme vielä terassille, ja sitten yritin ottaa Jekusta kuvan pokaalin ja ruusukkeen kanssa.