Tapasimme eilen iltalenkillä Jekun kanssa Kullannupun, tai oikeastaan hän ohitti meidät. Ihmeellistä kyllä, Jekku suhtautuu Kullannuppuun lähes täysin välinpitämättömästi. Itse sen sijaan vanhana hevostyttönä olen kovinkin ilahtunut ja kiinnostunut. Mainittu Kullannuppu nimittäin on suomenhevonen, josta olen täällä aiemminkin maininnut. Mutta aina se vaan jaksaa ilahduttaa.
Jekku ei tosiaan ole hevosesta moksiskaan, eikä hevonen Jekusta, tai kenestäkään muusta kulkijastakaan. Eilen Kullannupulla ratsastettiin mutta joskus sitä myös talutetaan. Kun he tulevat joen puupolulla vastaan, tervehdimme omistajan kanssa toisiamme, ihan kuin ketkä tahansa koiranulkoiluttajat toisiaan. Nyt vaan toisella on vähän isompi kaveri narun päässä.
Tiedän, että ei välttämättä ole yksiselitteistä ratsastaa hevosta kaupungin keskustassa. Tai ilmeisestikin hevosella pitäisi olla kunnolliset kengät, etteivät sen kaviot kärsi. Mutta silti kavioidenkopse (joka on muuten jotenkin yksi sykähdyttävimmistä äänistä niin elokuvissa kuin livenä) ja vieno leuhahdus hevosentuoksua ovat jotain ihmeellistä eksotiikkaa urbaanissa illassa.
Terveisiä Kullannupulta!
VastaaPoista