Eilen oli ehkä epäonnistuneimmat treenit ikinä. Ei vaan kulkenut, ei. Radan alussa oli siis hyppy, takaakierrolla toinen, putkeen, kaksi hyppyä, joiden aikana piti (tai olisi pitänyt) linjata puomille. Hämäävästi siinä puomin alun alla meni putki, jonka molemmat suut olivat koiralle tyrkyllä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että putkeen mentiin niin että vilahti. Varovaisen tyytyväinen olen siihen, että sain Jekun suhtkoht oikein menemään alun.
Tätä alkupätkää jäimme sitten junnaamaan. Siis sitä, miten minä olen käskyineni auttamattoman myöhässä. Tämän jo tiesinkin aiempien treenien perusteella. En vaan hahmota, missä kohtaa mikäkin käsky pitää huutaa. Mutta kaipa senkin sitten ajan myötä oppii.
Toinen asia, mitä en hahmota, on rata kokonaisuudessaan. Vähän kuin epiksissäkin: muistan kyllä alun, mutta loppu katoaa aivoistani. Onneksi ryhmäkaveri lohdutti, että sen oppii ajan kanssa. Hänellä kuulemma oli eka vuosi mennyt haparoidessa, kunnes sitten yhtäkkiä hän oli huomannut muistavansa radat. Tämä lohdutti aivan suunnattomasti.
Lopulta itse aloin kerätä painetta, jotka Jekku tietysti aisti. Se ei meinannut jäädä esteen taa, vaan varasti koko ajan. Siinä kohtaa teki mieli heittää hanskat hiekkaan, ottaa Jekku kainaloon ja marssia kentältä pois. Niin en kuitenkaan tehnyt, vaan jatkoimme, jotta saimme onnistuneen suorituksen, johon sitten oli hyvä lopettaa.
Onneksi lopetus ehkä pelasti eiliset treenit: minä pääsin valssin jäljille!
*VMP ei tarkoita tässä yhteydessä Varamiespalvelua, vaan on kouluslangia ja tarkoittaa v***u mitä p**kaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti