Lauantain menestyksen jälkeen tuli hetkellistä takapakkia: Jekku alkoi ripuloida. Oikeastaan kaikki taisi alkaa jo siinä lauantai-iltana. Minun piti lähteä reippaalle lenkille Jekun kanssa Miehen jäädessä laittamaan ruokaa kotiin. Mutta Jekkupa ei halunnutkaan kulkea! Ihan kuin se olisi ollut peloissaan tai hädissään. Sen häntä sojotti suorana takana, kun se normaalisti on terhakasti selän päällä kiertyneenä. Se ei myöskään halunnut kulkea, ei mihinkään ehdottamaani suuntaan. Niinpä palasimme kotiin. Illalla se suostui tulemaan korttelin ympäri.
Seuraavana aamuna odottikin sitten ripulia niin paljaalla lattialla kuin toki matoillakin. Jekku kyllä söi mutta ei edelleenkään halunnut lähteä kävelylle. Päivän aikana se ripuloi vähän lisää ja oli kovin kipeän oloinen. Se vain makoili ja oli apaattinen. Ajattelimme seurata vielä seuraavaan päivään asti sen vointia. Ripulointi ei kuitenkaan ollut holtitonta, eikä Jekku oksennellut.
Maanantaina se oli edelleen vähän flaatin oloinen aamulla. Sille ei maistunut ruoka, ja se vain istui ja odotti, että lähdettäisiin ulos. Sen maha myös kurisi uhkaavasti. Tällä kertaa se käveli ihan reippaasti ja teimme vähän normaalia pidemmän aamulenkin. Mitään se ei kuitenkaan ulos tehnyt. Sisällä se taas lasautti matolle ripulia oikein kunnolla. Siinä oli hieman limaista verta joukossa, joten soitin sitten heti kasilta lääkärille ja varasin ajan. Ajanvarauksesta sanottiin, että ajan voi vielä perua, jos koira näyttää paremmalta. Aamupäivällä se oli vielä kerran ripuloinut ja kerran oksentanut.
Kun itse tulin töistä kotiin, oli vastassa vanha kunnon pirteä Jekku! Voi sitä iloa ja vauhtia! Päätin perua lääkäriajan ja odottaa seuraavaan, eli tähän päivään. Annoimme Jekulle myös Canikuria eilen pariin otteeseen ja pidimme sitä paastolla.
Nyt ruoka on maistunut ja pysynyt sisällä, Jekku jaksaa liikkua ja on pirteä ja iloinen. Huh. Mikä lienee pöpö ollut, mutta nyt elämä näyttäisi taas onneksi voittavan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti