Triplana treeniä

Viikon treenit alkoivat tiistaina Jaakko Suoknuutin ratakurssilla. Onnistuin "huutamaan" tuon kerran itselleni lähes heti, kun se sattui tulemaan myyntiin. Vasta varattuani sen itselleni aloin miettiä, voimmeko ekaluokkalaisina osallistua, mutta kerran myyjä kannusti, että hyvin voi mennä oman tasonsa mukaan. Lähes unohdin koko jutun, kunnes sitten ajaessani Kelpokoiralle aloin taas miettiä, että olen minä ihan pähkähullu. Mennä nyt sellaisen lähes legendan koulutukseen näillä eväillä.

Rata ei, yllättävää kyllä, vaikuttanut mitenkään erityisen hankalalta. Siis niiltä osin, mitä minä sitä opettelin, eli ekat 11 estettä. Totesin, että turha edes opetella pidemmälle. Ja pääsimmehän me sitten Jekun kanssa etenemään peräti ensimmäiset neljä. Siinä tuli esteille hintaa... Minua vähän nolotti, mutta kaipa Jaakko on nähnyt jos jonkinlaista räpellystä. Ainakaan hänen ilmeensä ei paljastanut mitään, vaan kärsivällisesti hän jaksoi neuvoa ja kannustaa. Oikein hyvä mieli jäi, ja se on pääasia minulle tässä tekemisessä. Opeista jäi erityisesti mieleen se, että Jekkua pitäisi vähän hetsata ennen lähtöä, jolloin se ampuu radalle reippaammin. Tämän sain kotiläksyksi. Sitä siis pitäisi harjoitella.

Torstaina treenit jatkuivat niin ikään Kelpokoiralla mölliratakurssin merkeissä. Taas rata tuntui kivalta, ja opettelin optimistisesti aina esteelle 17 asti. Hahmotin jopa alussa muutamissa kohdissa, miten tulisi ohjata. Hienoista edistystä siis. Takapakkia on tullut siinä, että Jekku on alkanut vähän varastaa lähdöissä. Itselläni menee pasmat sekaisin kun mietin, että päästänkö sen tulemaan vai en. Olen päästänyt, mutta ei radan jatkamisesta ole tullut oikein mitään. Nyt pitää ottaa tehotreeniä lähtöjen suhteen. En halua, että pakka levähtää kisoissa sitten tuohon.

No, takaisin mölliratakurssille. Eka kompastuskivi tuli esteellä kaksi. Minun olisi pitänyt saada Jekku pakkovalssilla esteen yli samalta puolelta missä minä olin. Mutta Jekkupa oli päättänyt hypätä minua vastaan. Tätä alkua toistimme lukemattomia kertoja ennen kuin Jekun sijainti lähdössä ja minun ajoitukseni osuivat kohdilleen. Huoh. Kolmosena oli putki, jonne Jekku upposi kivasti. Sen jälkeen piti tehdä nopea valssi ja saada koiralle oikea linja oikealle esteelle. Minä lähdin taas liikkumaan väärin, tai siis liikaa Jekun linjalle. Ja kun tämän olimme selättäneet, pääsimmekin muutaman esteen verran etenemään. Kunnes meno tökkäsi puomille! Mitä hittoa?! Puomi ja A ovat aina olleet aivan pankinvarmoja. Nyt minä ohjasin puomille ja juosta posotin eteenpäin, kunnes sivusilmällä totesin, että Jekku ei seuraakaan. Sitä oli alkanut jännittää puomin ylösmenolla! Voitteko kuvitella. Mistäköhän se senkin taas keksi. Otimme pari estettä alle ja puomin vielä kertaalleen, että se saatiin onnistumaan. Sitten aikamme olikin jo tullut täyteen.

Hyvä fiilis kuitenkin taas jäi. Nyt Jekulla tuntui olevan intoa ja ruutia enemmän kuin ennen, mikä on kerrassaan hieno juttu! Itse nyt taistelen edelleen sen kanssa, että tuntuu, etten vain osaa enkä edisty. Mutta kai minä nyt edistynyt olen, kun kisaamaan asti olemme päässeet. Jotenkin itse sitä kehitystä ei vain näe. Pitäisi kuvata (tai paremminkin kuvauttaa) treenejä, niin ikävältä ajatukselta kuin se tuntuukin. Luulen, että omalla kohdallani ei nyt ole muuta oikotietä oppiin.

Perjantaina sitten oli vuorossa viikon kolmannet treenit oman treeniryhmämme kanssa. Hyvin Jekku yhä jaksoi! Nyt palasin palkkaamaan Jekun lähdössä pysymisestä, jotta tulisi sitä vahvistettua. Treenit menivät kyllä melkoisen kivasti! Parissa kohdassa tuli pientä räpellystä, mutta viimeisellä vedolla pääsimme puhtaasti maaliin! Olkoonkin, etten ohjannut ihan kaikissa kohdissa niin kuin neuvottiin, mutta väliäkö sen. Ymmärrän kylä, että pitäisi alkaa opetella ohjaamaan niin, ettei aikaa kuluisi turhaan pyörimiseen.

Oli kyllä oikein kiva agilityviikko! Ensi viikolla onkin vain mölliratakurssi, kun perjantaina ATT:n halli on vierailevan kouluttajan käytössä. Sinne ajattelin kyllä mennä kuunteluoppilaaksi. Ja ensi viikon sunnuntaina onkin sitten taas kisat, hui!