Koska kaikkea pitää kokeilla, oli tänään vuorossa koirafrisbee. En enää edes muista, mistä bongasin ilmoituksen tutustumispäivästä koirafrisbeen saloihin, mutta sinne minä Jalon kuitenkin ilmoitin. En oikeastaan tiennyt lajista paljoa, paitsi, että sen suosio on kai kasvussa ja siinä on sekä temppuosuus että osuus, jossa kiekkoa heitetään pitkälle. Tai jotain. Näin jo mielessäni Jalon hyppimässä ja tekemässä hienoja koppeja. Kuten arvata saattaa, ihan noin se ei mennyt.
On niin kovin vaikeaa, kun pitää aloittaa ihan alkeista. Heh. Minun temperamentillani pitäisi päästä heti asiaan, vaikka ihan järjellä pystynkin ymmärtämään, että perusteet pitää olla hallussa ensin, ja koiran pitää tietää, mistä on kyse.
Tänään päivä alkoi sillä, että jokainen koirakko sai itselleen frisbeen ja sitten vuorotellen menimme ohjaajan kanssa tutustumaan juttuihin. Sillä välillä kukin sai vähän itsekseen tehdä mitä tahtoi. Minä menin ohjaajan huomaan viimeisenä. Näytin Jalolle frisbeetä ja sehän oli ihan pähkinöinä ja yritti hyppiä sitä kädestäni. Ajattelin vähän kokeilla heittämistä varmana siitä, että kyllähän Jalo sen minulle palauttaa. Hahhah. Niin se lähti rallattelemaan haukkuen frisbee suussaan pitkin peltoa. Että minua nolotti. Ei se sentään onneksi mennyt muiden koirien iholle, mitä nyt kävi vähän siellä päin kääntymässä. Tämän jälkeen teimmekin sitten ihan vaan hihnassa pienesti.
Kun tuli meidän vuoromme mennä ohjaajan pakeille, ei Jaloa enää niin kiinnostanut koko kiekko, vaan se jäi katselemaan sivummalle jääneitä uusia kavereitaan. Kyllä ohjaaja sai sitä vähän innostettua kahden frisbeen taktiikalla. Yrittääkseen vielä saada Jalon huomion, hän lähti juoksemaan frisbeen kanssa. Jalo lähti perään - vain näykkiäkseen ohjaajan jalkoja. Että minua hävetti, taas. (Ja samalla aloin kauhulla ajatella, mitä tulee paimentamisesta, jos Jalo käykin näykkimään lampaita. Se ei kai kuitenkaan ole tarkoitus. Voi argh!)
Sitten, kun koirien kanssa oli puuhattu tovi, oli aika laittaa ne kiinni jonnekin, tai viedä pois paikalta. Jalo pääsi kiinni sellaiseen puukehikkoon neljän muun koiran kanssa. Ajattelin, että se nostaa kamalan metakan. Olin onneksi väärässä! Kun koirat oli kiinnitetty ja me ihmiset siirryimme kentälle, vilkuilin varovasti taakseni, että onko se Jalo, joka haukkuu. Ei onneksi ollut. Uskokaa tai älkää, ne muut huusivat, Jalo ei. Se tarkkaili hetken tilannetta - ja alkoi ulvoa! Seisoin selkä päin koiria, kun ulvonta alkoi kuulua. Joku ihmetteli, että kenen koira ulisee. Käännyin vilkaisemaan taakseni ja totesin, että minunpa minun. Jalo seisoi vähän kasassa kuono kohti taivasta ja ulvoi kuin susi. Enpä ole tuollaistakaan siltä ennen kuullut. Emme voineet kuin nauraa. Toisaalta jotenkin säälittävää, mutta kovin hellyttävää. Ja koirien siinä kiinni ollessa me ihmiset harjoittelimme heittelyä. Ei ole minun lajini, ei. Turnajaiskestävyys alkoi olla koetuksella. Onneksi oli samanhenkisiä tyyppejä, joiden kanssa naureskelimme toistemme heitoille.
Lounastauolla suuntasin ensin Karvakorviin ostamaan Jalolle jäljestysvaljaat. Aikamoinen muutos on tapahtunut vuoden takaisesta, kun nyt Jalo seisoi kärsivällisesti paikoillaan, kun vieras ihminen sovitti sille valjaita. Vau. (Niin, ja Jaloa luultiin taas sekarotuiseksi! No, en minäkään tuota mudiksi arvaisi, ellen tietäisi. Eikä siis mitenkään haittaa, mutta jotenkin hauskaa, että ihmisten ensimmäinen oletus on tuo sekarotuisuus.) Nyt on hienot valjaat jälkihommiin! Ajattelin, että valjaita käytetään sitten ihan vain jäljitellessä, ei arjessa.
Karvakorvista suuntasin äitini luo syömään. Olin jo aiemmin viikolla vienosti ilmoittanut, että olisin lähistöllä lauantaina ja että saisinko tulla syömään. Siellä äitini luona ollessamme Jalo hyytyi aivan totaalisesti. Se oli niin sippi, kuin koira vain voi olla. Lopulta totesin, että ehkäpä minun ei kannata mennä väsyneen koiran kanssa väkisin jatkamaan juttua, jossa se kuumenee ja käy kierroksilla. Niinpä suuntasimme kotiin. Jalo kömpi sängyn alle nukkumaan, eikä olisi lähtenyt edes ulos Miehen kanssa. Vasta kun Mies laittoi Jekulle pantaa eteisessä Jalo könysi paikalle. Myös ilta on sujunut melkoisen hiljaisissa merkeissä. Ehkäpä vielä eilinenkin painaa. Mutta onpahan ollut toimintaa. Huomenna on Jalolla vapaapäivä, kun minä suuntaan Jekun kanssa kisaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti