Kirmailua

Tänään suuntasimme ryhmä rämän voimin metsään. Ryhmään kuuluivat siis Jekku ja Jalo, Romu ja sileäkarvainen collie Topi. Näistä kaksi viimeksi mainittua asustavat Miehen vanhemmilla. Romu on onneksi elämänsä kunnossa, mutta on pakko sanoa, että poikien touhuja katsellessa tuli mieleen, että ehkä on ihan hyvä, että veljekset eivät asu saman katon alla. Meno oli melkoisen hurjaa.

Kivaa kyllä tuntui olevan kaikilla. Hauskaa tehdä myös havaintoja ryhmädynamiikasta: Jalo ja Romu painivat lähinnä keskenään, Topi nuorimpana juoksee perässä ja ihmettelee, Jekku vanhimpana painelee omia reittejään ja käy välillä komentamassa nuorempiaan. Jekku on selkeästi ryhmän pomo. Kun se ärähtää, muut hiljenevät. Toisaalta Jekkua ei ihan hirveästi tunnu aina komentaminen kiinnostavan.

Heti alkuun Jekku lunasti itselleen suihkukomennuksen, kun se oli pyörinyt pitkään ja hartaasti jossain raadossa (tai ehkä perästi p****ssa). Se jäi siis meistä muista jälkeen ja sitä piti moneen kertaan huudella ja kutsua tulemaan. Matkan jatkuttua ihmettelin, mikä oikein haisee niin voimakkaasti, metsäkö. No ei, vaan Jekku. Yritin hinkata pahimpia hajuja lumella pois, mutta eipä se paljoa auttanut.

Välillä myös mietin, että Jekku ei ihan kovin hyvin niin sanotusti "puhu koiraa". Se ei ymmärrä, kun toinen tulee ja yrittää leikkiä, vaan Jekun mielestä pitää laittaa toinen heti ojennukseen. Oli jotenkin hellyttävää, että Topi, noin 25 kiloa, tuli ja liehitteli Jekkua ja yritti kutsua sitä leikkiin kaikin mahdollisin tavoin. Ja Jekku vain ärisi takaisin.

Oli kyllä mukava metsäkirmailu! Yllättäen pojat eivät edes ole kovin väsyneitä, vaikka oli ihan varma, että niiltä olisi ihan veto pois.