maanantai 8. heinäkuuta 2013

Iltatreeniä

Kas, vähän nyt on kesätaukoa tästä blogista näköjään. Mutta eiköhän tämä taas syksyä kohden vilkastu, kun alkaa tapahtua. Tällä hetkellä ei ole oikein tapahtunut. Kävin perjantaina Jekun kanssa heti aamusta hallilla, kuten olin meinannutkin. Kello oli vain vähän yli seitsemän, mutta aurinko paistoi jo pilvettömältä taivaalta, joten Jekulle tuli heti kättelyssä lämmin. Treenistä ei siis taaskaan tullut mitään. Jekku jaksoi hyppiä kyllä suoria ja helppoja hyppyjä, mutta kepit ja kontaktit takkusivat. Ja ne kun ovat juuri ne, mitä tässä pitäisi oikein urakalla harjoitella.

Sitten aloin miettiä, onko kyse sittenkään kuumuudesta, vai onko Jekku-parka vaan aivan jumissa. Edellisestä hierojakäynnistä kun on ihan luvattoman paljon aikaa. Heti huomenna minä varaan sille hierojan! Tänään päätin kuitenkin vielä illalla suunnata Lietoon, kun sääkin oli viileämpi. Ja jes! Nyt kulki! Jekusta selkeästi huomasi, että sillä oli se vanha kunnon tekemisen riemu pelissä mukana. Huh helpotus. Ehkä meidän agilityuramme tästä vielä jatkuu. Olen oikeasti ollut kahden vaiheilla, mitä teen. Ehkä edelleen vielä epäilyttää, mutta katsotaan nyt ainakin syksy.

Tänään teimme todella simppeliä rataa, mutta ajattelin, että pääasia olisi saada Jekku liikkeelle ja onnistuneita suorituksia alle. Ihanaa, kun vauhtivaihde löytyi taas tuosta koneesta. Keinua teimme myös. En tiedä missä vaiheessa Jekku alkoi arastella sitä, mutta nyt se jo meinasi pyrkiä sinne ilman lupaakin. Kontaktit ovat edelleen hakusessa, samaten kepit. Toisaalta tiedänpähän ainakin nyt, mitä treenata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti