Meillä on ollut melkoisen reipas viikko koiruuksien kanssa. Romu oli taas tilattu pariksi päiväksi Miehen vanhemmille, joten maanantain ja tiistain olimme Jekun ja Jalon kanssa kaksin. Tiistaina lähdimme käymään ystävän luona, jolla on vähän vanhempi bichon frise "mummo", Jekun ikäinen nausteri, ei kun siis snautseri, ja vielä toinen snautseri, joka on vasta muutaman kuukauden ikäinen. Hundkarusellen pyöri ensin sisätiloissa, kunnes ulkoistimme koko konkkaronkan pihalla olevaan aitaukseen. Jalo osasi taas olla oikein hienosti pennun kanssa. Jekku ei oikein tiennyt, miten suhtautua keneenkin. Paluumatkalla muistelimme, miten bussissa kuuluukaan matkustaa. Jalolla se oli ihan hyvin muistissa, Jekku vähän hötkyili.
Eilen kävimme lenkillä sitten taas lapinkoiran ja australianpaimenkoiran kanssa. Minullakin oli taas koko trio matkassa. Hyvin sujui yhteislenkkeily! Teki varmasti ihan jokaiselle osapuolelle hyvää kulkea noin kimpassa. Kaikki pääsivät hetkeksi myös riekkumaan vapaina. Olin ensin miettinyt, etten ota Jekkua mukaan kuumuuden takia, mutta päätin sitten kuitenkin ottaa. Ihan hyvin se jaksoi. Vasta ihan kotikulmilla se väsähti ja kävi hetkeksi jalkakäytävälle maate. Pari vanhempaa rouvaa käveli ohi, ja he jäivät hetkeksi juttelemaan. Toisella oli ollut koiria, toinen ei oikein välittänyt. Ja voi, miten nämä kolme nuorukaista osasi käyttäytyä hienosti! Kukaan ei hötkyillyt eikä riehunut. Jokaista, ihan jokaista siis, sai vähän rapsuttaakin! Siis, korostan vielä, Jalo ja Romu antoivat kumpikin rapsuttaa itseään, pariinkin otteeseen! Olen vähän miettinyt, miten suhtautuisin, kun ihmiset kysyvät, saako rapsuttaa. Jekkua toki saa, se on aina niin reipas. Ehkä katson tilanteen mukaan, miten Jalon ja Romun kanssa toimin. Hyvä niiden olisi tottua, mutta en halua, että ne saavat yhtään enää huonoja kokemuksia.
Aktiviteetit jatkuivat vielä tänäänkin. Ensin aamusta olimme tuon jo aiemmin mainitun nausterin kanssa agilityhallilla treenaamassa. Tarkoituksena oli tehdä keppejä ja keinua, jotka ovat kummallekin vielä hankalat. Teimme pientä rataa, jotta koirat pääsivät spurttaamaan ennen varsinaista hinkkaamista. Kepeissä oli pleksit, joten Jekku meni ihan reippaasti. Vielä pitää treenata eri kulmista lähestymistä. Samaten omaa ohjaustani kummaltakin puolelta. Keinua Jekku edelleen aristelee vähän mutta teki tänään jo paremmin. Se oli hihnassa, joten ehkä se sai siitä tukea. Aloin myös miettiä kompastuskiveämme kontakteja. Että pitäisikö siirtyä juoksukontakteihin? Kun Jekulla ei ole ollut sitä ongelmaa, että se hyppäisi mennen tai tullen kontaktikohdan yli. No, täytyy miettiä.
Tajusin myös, tai opin, että vähemmän on enemmän. Teimme todella lyhyet treenit, mutta sitäkin onnistuneemmat. Pitäisi nyt terottaa itselle, että lopettaisi silloin, kun on voitolla. Illalla levitin tätä uutta filosofiaani, kun olimme taas Hanna-Marin ja Noan sekä Janinan ja Luumun kanssa treenaamassa tokoa.
Pitäydyin siis hyvin lyhyissä treenipätkissä. Nyt jälkikäteen mietittynä Jalon rahkeet olisivat voineet riittää useampiinkin toistoihin. Teimme luoksepäästävyyttä lähinnä niin, että Jalo sai vapaasti haistella vieraita ihmisiä. Sitten otin seuraamista, taas hyvin lyhyissä pätkissä. Nyt Jalolla alkoi olla jo parempi tekemisen meininki. Olen tämän päivän suorituksiin ihan tyytyväinen. Viimeisenä otin vielä liikkeestä pysäytystä. Olen tyytyväinen myös siihen, miten lunkisti Jalo odottaa vuoroaan. Se ei hötkyile, vaan makaa rauhassa ja katsoo, kun muut tekevät. Jalolle pitäisi vielä hakea lisää parempaa virettä ja ehkä vähän kuitenkin lisää niitä toistojakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti