Hän, ken tietää, mikä tai mistä tuo otsikko on, huutakoon hep.
Niin ne päivät vaan ovat kuluneet kuin hujauksessa. Oikeastaan mitään ei ole tapahtunut. Juhannus oli ja meni, kuin mikä tahansa viikonloppu muiden joukossa, näin omasta näkökulmastani. Olemme viettäneet kesää omakotielämään tutustuen Mieheni vanhempien tiluksilla. Niin kivaa, kun koirat pääsevät pihalle temmeltämään! Olemme oikeastaan pitäneet lomaa ihan kaikista aktiviteeteistakin. Toki näin kotioloissa puuhaamme koirien kanssa kaikkea, mutta mitään järjestettyä ohjelmaa ei ole ollut. Silti minua kalvaa vähän huono omatunto, kun tuntuu, että ainahan voisi tehdä enemmän ja enemmän. Tänään otin vähän tottista kaikkien kanssa erikseen pihalla. Jalon ja Romun keskittymiskyky oli aivan miinuksella. Jekku sen sijaan jaksoi helteestä huolimatta tehdä aivan täydellä innolla! Ja siitä se ajatus sitten lähti... Kun minähän olen ollut vähän jotenkin jumissa tuon agilityn suhteen; se ei etene, ei vaan millään, joten motivaatiokin on alkanut vähän kadota. Jalon kanssa kiinnostuin tokosta ja nyt tämän päivän esityksen jälkeen jäin miettimään, olisiko Jekusta tokoon? En ikipäivänä olisi uskonut sanovani tätä, mutta näköjään nyt sekin päivä koitti.
Sellainen erityismaininnan arvoinen asia on, että kävin Romun kanssa match show'ssa! Ihan noin vain ex tempore viime viikon maanantaina. Olin pitkään kahden vaiheilla, mutta onneksi tuli lähdettyä. Ajattelin, että Romun kanssa nyt kuitenkin menen joskus viralliseenkin näyttelyyn, joten olisi hyvä jo nyt vähän treenata. Lisäksi tuo oli oiva tilaisuus sosiaalistaa Romua erillään muusta laumasta.
Romua jännitti kovin; se yritti koko ajan pyrkiä syliini, jos siis satuin istumaan jossakin. Olimme ilmoittautumassa hyvissä ajoin, joten odotellessa oli hyvä hetki vähän treenata niin seisomista kuin juoksemistakin. Tuota juu, eipä se nyt oikein saanut ehkä ideasta kiinni. Kyllä se seisoi, jos pidin makupalaa sen nenän edessä. Liikkuminen kehässä sen sijaan vaikutti ainakin minusta onnistuneelta.
Ihan siinä parikarsinnassa saimme sinisen nauhan. Tuomari mietti kyllä pitkään Romun ja suloisen heelerin välillä ja sanoi, että onpa vaikea valinta. Pentuja riitti, ja riitti ja riitti. Lopulta tuli sinisten pentujen kehän vuoro. Siellä taisi olla kaikkiaan noin 15 pentua. Kertakaikkiseksi häkellyksekseni tuomari osoitti jatkoon meidät! Lopulta sijoituimme sitten neljänsiksi. Ei mitenkään hassumpi uran aloitus! Olin ihan hämmentynyt mutta toki iloinen ja innoissani: Romun eka ruusuke! Ja palkinnoksi tuli vielä kaksia eri makupaloja ja purulelu. Vau. Ja kiitos.
Seuraava mätsäri on jo kalenteriin merkitty, ja ilmoitinpa Romun sitten epäviralliseen pentunäyttelyynkin. Saapa nähdä, mitä siitä ollenkaan tuleekaan.
Kuvia on otettu, mutta mitään ei ole nyt näyttää: Mies asensi jonkin uuden kuvankäsittelyohjelman, jota minä en osaa käyttää. Eli ehkä joku isompi kuvapläjäys sitten tuonnempana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti