Mikä mieletön fiilis onnistuneiden agilitytreenien jälkeen! En oikein edes osaa kuvailla sitä tunnetta, mikä minulla on viime aikoina treenien jälkeen ollut. Jotenkin kevyt ja innostunut. Nyt kulkee! Siis verrattuna siihen aikaisempaan tasoomme, heh. Emme me nyt kisakunnossa ole, emme lähelläkään. Mutta väliäkö sen, kun meininki on kohdallaan.
Jotkin palikat kai alkavat löytää paikkansa niin minun päässäni, Jekulla kuin meidän välillämmekin. Keskiviikkona teimme rataa, siis ihan oikeasti ja kunnolla. Kouluttaja totesikin, että oho, viimeksi teitte ehkä kolme estettä putkeen, nyt meni koko rata. Kontakteilla on vielä hakemista ja paljon harjoittelemista, samoin kepeillä. Tai kepit menevät kyllä, kunhan Jekku löytää sinne sisään. Opin myös, että Jekulle toimii niisto paremmin kuin...öö...joku toinen tekniikka vastaavassa kuviossa. Takaakierrot onnistuvat ehkä joka toinen kerta hyvin, joka toisella kerralla minä heilun häiritsevästi. Nyt, kun kirjoitan tämän auki, vaikuttaa siltä, että sitä samaa vanhaa räpellystä se on. Mutta mitäpä siitä, kun se kerrankin ja vihdoin tuntuu hyvältä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti