Jee, onnistuneet treenit! Mikä fiilis! Ja kyllä muuten taas hermostutti vähän mennä hallille. Tai no en tiedä hermostumisesta, mutta vähän oli sellainen olo, että olisin mieluummin mennyt vaikka päivätorkuille. Mietitytti vähän myös pakkaslukemat. Onneksi kuitenkin lähdin.
Vuorossa oli keppejä. Sen lisäksi itsenäisesti sai tehdä kontaktia trainerilla ja pientä ratapätkää. Otimme keppeihin kaikki pleksit, jotta saataisiin teNokemiseen vauhtia ja varmuutta. Ja yllättäen niitä molempia löytyi! Aluksi Jekku haparoi sisäänmenossa: se meinasi yrittää juuri väärältä puolelta keppiä ja törmäsi pleksiin. Lopulta se sujahti kuin sujahtikin vielä oikeasta väliköstä sisäänkin! Vauhtiakin löytyi ja varmuutta. Teimme myös niin, että minä irtosin kauemmas, mutta Jekku jatkoi häiriintymättä kepit loppuun. Jesjesjes! Outi totesikin, että edistystä on tapahtunut. En tiedä, missä vaiheessa. Tauollako?
Sitten teimme itsenäisesti treinerilla kontaktia. Käskin Jekkua kiipeämään ja komensin: "koske!". Ja katso, ihme tapahtui: Jekku pysähtyi! Se otti sellaisen makaavan asennon siihen trainerille, ei edes 2o2o. En tiedä, onko sillä varsinaisesti väliä, mihin se jää, kunhan jää. Ja tuosta se lähti vasta, kun vapautin sen. Mitä ihmettä? Treenikaveri katsoi vierestä ja ihmetteli. Ja kysyi, missä välissä me olemme kontaktia treenanneet. No sepä se, kun emme ole! En edes muista, koska oikeasti olisimme kontaktia tehneet. Joskus viime vuonna. Olisiko tauko sittenkin tehnyt terää tässäkin. Jospa viimein joku palikka Jekun päässä olisi loksahtanut oikeaan uomaansa.
Lauantaina pääsen lunastamaan avaimen hallille, joten pääsemme viimeinkin tehotreenaamaan ainakin kontakteja. Vähän ehkä jännittää, että osaanko treenata itsekseni tarpeeksi monipuolisesti. No, joka tapauksessa. Tästä päivästä ainakin jäi todella hyvä fiilis. Jaksan taas ehkä vähän uskoa, että tästä joskus vielä jotain tuleekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti