Me sitten menimme tänään sinne möllikisoihin! Olin taas ihan kahden vaiheilla, että lähteäkö vai ei. Töissäkin pähkäilin ja sain kovasti kannustusta osakseni. Silti kotona soudin ja huopasin. Lopulta soitin äidille, että tulisiko hän kyyditsemään meidät. Hän tuli, joten päätin lähteä.
Jännitti muuten ihan sikana!
ATT:n hallilla törmäsin kurssitoveriin, mikä oli helpotus. Kivaa, että joku muukin laittoi itsensä peliin! Siinä me sitten yhdessä psyykkasimme toisiamme. Tai lietsoimme entistä pahempaan jännitykseen. Kurssin apuohjaaja Merikin oli paikalla ja tuli vielä rauhoittelemaan ja neuvomaan meitä.
Minit starttasivat ekana. Alkoi melkein pyörryttää, kun näin radan: 17 estettä! Aika vaikeitakin leikkauksia ja käännöksiä tuntui olevan. Pyörin sitten rataa läpi sen viisi minuuttia, mitä siihen sai tutustua. Lopulta muistin ehkä noin neljä ensimmäistä estettä. No, niillä mentiin.
Starttasimme Jekun kanssa kuudensina, mikä oli hyvä, ettei tarvinnut enempiä jännätä. Jekku jäi ekan esteen taakse ihan hienosti odottamaan. Minä tuijotin eteenpäin ja mietin, että kolme ensimmäistä estettä kyllä klaaraan, mutta mihin hittoon sitten?! Ja sitten mentiin.
Pari kertaa radalla meinasin unohtaa, mihin piti mennä seuraavaksi. Pari kertaa myös kääntyilin ties minne. Mutta Jekku ei onneksi omia virheitäni huomannut, vaan teki nollaradan! En muuten itse edes tiennyt siinä tehdessämme, että meneekö oikein vai väärin. Oman osuutemme jälkeen kuulin, että puhtaasti meni ja aikakin jäi miinukselle! Lopputuloksissa olimme sijalla 7! Ei mikään huono alku! Olen ikionnellinen ja ylpeä Jekusta!
Oli muuten jännää huomata jälkikäteen, että minulla ei ole varsinaisesti mitään aavistusta, miten olen siellä radalla hyörinyt. Kai sitä vaan unohti ihan kaiken ympäröivän. Tuntuu, että näin vaan radan ja sivusilmällä Jekun. En ole ikinä eläissäni kilpaillut missään lajissa, joten tämä on ihan kaikkinensa täysin uutta. Taidan pitää tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti