Aamuisin

Jekku alkoi tänään aamulla köhniä jo joskus puoli kahdeksalta. Se hyppi päälleni, nuoli naamaani, istui sängyn viereen ja haukkui komentohaukkua: minun pitäisi nousta ylös. Yritin sanoa, että nukutaan nyt vielä hetki. Kyllä Jekku sitten taas rauhottui mutta välillä yritti taas herätellä. Kovin kova hätä sillä ei voinut olla, koska Mies käytti sitä vielä myöhään illalla, tai oikeastaan yöllä, ulkona. Ihmettelin, miksi nyt oli niin kova hinku saada minut ylös, sillä eilen Jekku jäi ihan tyytyväisenä vielä sänkyyn nukkumaan minun lähtiessä töihin. Aamulenkillä asiaa pohdittuani sen sitten tajusin. Jekkuhan halusi vain saada minut sängystä saadakseen itse paremman paikan! Miehellä oli eilen vapaapäivä, joten hän lupasi aamulenkittää Jekun. Minä lähdin töihin kahdeksaksi, jolloin Mies jäi vielä nukkumaan. Hän käännähti minun puolelleni sänkyä, jolloin Jekku pääsi Miehen paikalle, pää hänen tyynylleen. Tämä taisi olla tavoite tänäänkin. Se epäonnistui. En tiedä, pystyykö koira tällaiseen ajatteluun, mutta mikä jottei. Kävelyllä sitten törmäsimme toiseen koiraan, jonka omistaja kertoi, että hänen lapsuudenkodissaan on ollut laivakoira. Hän sitten katseli Jekkua ja totesi, että rotu on muuttunut ulkonäöltään paljon. Hänen koiransa turkki oli ollut paljon lyhyempi ja häntä typistetty. En itse asiassa edes tiedä, typistettiinkö kaikkien skipien hännät aiemmin, vai oliko töpöjä vaan enemmän? Tämä samainen nainen myös kehui, että schipperke on ehdottomasti ollut fiksuin koira, mitä hänellä on ollut. Allekirjoitan.

"Häivy nyt sen kameran kanssa, joku haluais nukkua!"