Koiranpäivä 24.4.

Miten minä tämän missasin? Tai en missannut vaan tiedostin kyllä, mutta en huomannut täällä kirjoitella, vaikka asiaan olisi kuulunut. Nimittäin eilen vietettiin Koiranpäivää! Pakko tunnustaa, että minulle tämä oli ensimmäinen kerta kun edes kuulin koko asiasta, vaikka Kennelliiton nettisivuilta kävi ilmi, että päivä järjestettiin jo kuudetta kertaa. Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna siitä oli puhetta enemmän, ainakin facebookissa asia oli hyvin esillä. Tämän vuoden teemana oli "Vastuu koiran omistajana". Aiempia teemoja ovat olleet vapaaehtoistoiminta, koira yhteiskunnan jäsenenä, koira ja lapset, koiraharrastukset ja koira liikuttajana. Ainakin facebookissa tämän vuoden teemaa mainostettiin sloganilla "Koira ei ole lelu". Mielestäni on hyvä, että tällaista päivää vietetään. Tästä toki voi olla montaa mieltä, mutta onhan noita päiviä ties mille kaikelle, miksei siis koiralle, ihmisen parhaalle ystävälle. On hyvä nostaa esiin erilaisia teemoja koirista ja niihin liittyvistä asioista. Varsinkin tämänvuotinen teema oli hyvä. On ikävää, kun tuntuu, että yhä enemmän ja enemmän koiria esineellistetään. Ehkä olen jotenkin tylsä minimalisti mutta en halua koiralleni mitään ylimääräistä blingblinghärpäkettä. Koira pärjää varsin hyvin kaulapannalla (tai parilla), hihnalla (tai parilla), ruoka- ja juomakupilla, leluilla ja perushoitovälineillä. Ei koiraa tarvitse pukea tai puunata. Koira ei myöskään ole omistajansa egon jatke. Koira on eläin. Sillä on eläimen vaistot ja vietit. Se tarvitsee sopivassa määrin liikuntaa, toimintaa, hoitoa ja lepoa. Ennen kaikkea koira ei ole lelu. Koiraa ei pidä ottaa vain siksi, että se on, varsinkin pentuna, niin kovin söpö. Koiraa ei pidä myöskään ottaa pelkästään lasten halusta tai lapsille. Koiran ottaessaan pitää sitoutua kantamaan siitä vastuu ja pitämään huolta, parhaimmillaan jopa yli 15 vuoden ajan. Kuten olen jo aiemmin todennut, olen ihan pienestä asti ollut hyvin koirarakas. Eläinrakas toki muutenkin, mutta koirat ovat olleet sydäntäni lähellä ihan aina. Ehkä välillä tarvitsin ne muutamat vuodet ilman koiraa, mutta nyt Jekku on olennainen osa elämää, ehkä enemmänkin: koiran kanssa elämisestä on tullut elämäntapa. Nyt olisi vaikeaa ajatella elämää ilman koiraa. Vielä kertaakaan ei ole ketuttanut lähteä ulos Jekun kanssa, ei aamulla, illalla, räntäsateella tai helteellä. Ja kuten tämäkin on tullut aiemmin todettua: hienompaa virallista nimeä Jekku ei olisi voinut saada. Jos jotain, se on tuonut iloa elämäämme. Toivon, että jokainen koira toisi iloa ihmistensä elämään! Pitäkää huolta koiristanne, jookos!

En tiedä, mutta luulen, että ihminen on tasapainoisimmillaan pitäessään molemmissa käsissään koiraa.