tiistai 18. lokakuuta 2011

Puomilla

Jekku on voinut hyvin, eikä ole siis aristanut jalkaansa enää eläinlääkärikäynnin jälkeen. Koirapuistossa emme ole käyneet, enkä ole muutenkaan antanut sen juuri riehua, mitä nyt kotona sitä on ollut vähän mahdotonta estää. Päätin, että menen sen kanssa agilityyn, kun kuitenkin reilun viikon oli levossa. Jos kilpailisimme agilityssa, tai treenit olisivat rankempia, olisin ehkä harkinnut, mutta nyt en nähnyt syytä jättää väliin.

Tällä kertaa vuorossa oli puomi ja viime kerralla väliin jäänyt pituus. Ei ongelmia kummankaan kanssa. Jekku on hyvin innokas menemään puomille ja olisi halunnut mennä sille jo viime kerralla. Nytkin se olisi juossut puomin päästä päähän ja takaisin, jos vain olisi annettu mennä. Tarkoitus kuitenkin oli lähinnä harjoitella kontaktia, joten koko puomia ei tehty kuin pari kertaa. Jatkossa on tarkoitus, että puomia (tai ilmeisesti muitakaan kontaktiesteitä) ei tehdä kokonaan, vaan treenataan nimenomaan sitä kontaktia siinä lopussa.

Meidän piti täksi kerraksi miettiä, millä käskyllä tai tavalla kontaktiesteillä toimimme. Itse en etukäteen oikein keksinyt mitään, vaan kysyin neuvoa ohjaajilta. Tulin siihen lopputulokseen, että annan Jekulle käskyn "koske" ja sitten "vapaa". Tätä voisi kai kotioloissa harjoitella esimerkiksi portaissa.

Odotteluajan käytin hyödykseni ja kokeilimme Jekun kanssa kiertämistä, hyppyä ja putkea. Kiertämisellä tarkoitan siis sitä, että kierrätin sitä pelkän siivekkeen ympäri, kumpaankin suuntaan. Pelkkä putki ja pelkkä hyppy menevät hyvin, mutta hypyltä putkeen oli vähän ongelmia, ja Jekku yritti koko ajan tulla perääni putken ohi. Pöh. Hypyssä muistelin myös vähän valssausta, ja sekin sujui, jee!

Nyt kun lukaisin läpi, mitä olen kirjoittanut, tuli olo, että olen kirjoittanut ikään kuin jotakin salakieltä. Anteeksi. Näköjään yllättävän helposti tuollainen harrastesanasto näköjään tarttuu, ja nyt noita asioita olisi vaikea ilmaista jotenkin muuten. Eli pahoittelut sellaisille, jotka eivät agilitya niinkään harrasta, toivottavasti jaksatte kuitenkin lukea. Pyrin kirjoittamaan myös muista aiheista, vaikka ne ovatkin viime aikoina jääneet vähemmälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti