tiistai 18. lokakuuta 2011

Luupäiset kasvattitreffit

Viikonloppuna vietettiin Luupäisiä kasvattitreffejä. Anita-kasvattaja järjesti siis kasvateilleen tapaamisen, jonne toivoi mahdollisimman runsasta joukkoa pieniä mustia luupäitä. Ihana idea! Jekku on ensimmäinen oma koirani, mutta silti tuntuu aika luksukselta ja poikkeukselliselta, että kasvattaja viitsii ja jaksaa järjestää kasvateilleen tällaista!

Tätä luupäistä tapahtumaa vietettiin siis Aurassa, Kettulinna-nimisellä metsästysmajalla. Erittäin viehättävä paikka, muuten. Pieniä mustia oli paikalla paljon, olisikohan ollut 16. Vilskettä ja vipinää siis riitti, eikä aina ihan hahmottanut, mikä oli oma, mikä jonkun toisen koira.

Ohjelmassa oli vapaan seurustelun lisäksi kahvia, pullaa ja makkarasoppaa meille ihmisille. Sitten oli match show, jonne tuomariksi saapui brasilianterrieriharrastaja Tiina Kuikka. Jekku sijoittui kolmanneksi! (ja sai ihkaensimmäisen ruusukkeensa, vau!) Ensimmäinen oli Velmu (Luupään Diktaattori) ja toinen Nemo (Luupään Biisikärpänen).

Mätsärin jälkeen siirryimme sisätiloihin palkintojenjakoon. Yllätysnumerona tuli Vilin ja Velmun emännältä Kirsiltä Luupää-rap. Voi, miten se oli mahtava! Anita kirjoitti kotisivuillaan, että ei vetistellyt ihan silkasta naurusta, vaan myös liikutuksesta. Luupää-rapin sanat ovat oikein osuvat ja ovat luettavissa Luupään kennelin kotisivuilta.

Ei sovi unohtaa myöskään makkaransyöntikisaa koirille. Jekku pääsi jatkoon, mutta toisella kierroksella pariksi osui Pimu, joka oli kertakaikkisen voittamaton.

Päivä oli mukava, ja illalla matkasimme kotiin hyvin väsyneen, mutta toivottavasti onnellisen Luupään kanssa. Seuraavat kasvattitreffit ovat kaiketi vuonna 2013. Niitä odotellessa siis. Kiitos Anita!

Jekusta on jokseenkin mahdotonta saada onnistunutta kuvaa. Käyköön tämä siis malliesimerkistä, sillä Jekku on taas jo matkalla jonnekin, minne ikinä lieneekin.



Seuraavassa kuva palkintojen jaosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti