Viikonloppu hurahti ohi niin nopeasti, etten ehtinyt heti tuoreeltaan päivitellä perjantaisista treeneistä. Olaville taisi käydä pieni erhe, ja hän tuli tehneeksi helpohkon radan, sillä me vedimme sen Jekun kanssa kertalaakista puhtaasti läpi! Erityisen tyytyväinen olin jo heti ekan kiekan jälkeen onnistuneesta persjätöstä, jonka ehdin tekemään epäilyistäni huolimatta.
Ja onnistumisen jälkeen olikin aika tulla maanpinnalle. Aloimme hioa muutamia kohtia, jotka sitten eivät meinanneetkaan sujua. Tein keppejä taas siltä heikommalta puoleltamme, ja ihan koko ajan Jekku tuppasi jättämään kesken tokavikassa välissä. Sitten yritimme toiseen suuntaan, ja taas sama juttu! Lopulta Olavi teki ihan järkiratkaisun ja käski jättää sikseen. Menimme tekemään muita juttuja ja palasimme kepeille sitten viimeiseksi. Ne toiset jutut olivat takaakiertoja. Niissä ongelmani on rytmittäminen: meinaan koko ajan lähteä liikkeelle liian aikaisin. Mutta hiljalleen alkoi rytmi ja liikkeen oikea kaari löytyä. Jee!
Koska meitä oli treenaamassa vain vähän, sain mennä sitten toisen setin Fanta-papan kanssa. Hyvin se kulkee! Oli kivaa mennä sellaisen koiran kanssa, joka on kokenut ja tietää, mitä tekee. Uskalsi ja pystyi itse keskittymään paremmin omaan liikkeeseen. Nyt tosin hutiloin ohjauksissa niin, että kerran Fanta kielsi A:lta, kerran joltain muulta esteeltä. Mutta kaiken kaikkiaan oikein jees.
Ja mikä parasta, edelleen tuntuu siltä, että palaset loksahtelevat paikoilleen ja tekemisessä on iloa! Ehkä paras oivallus näissä treeneissä oli se, että annoin mennä vaan. Vaikka en ollut varma, ehdinkö persjättöön, päätin, että hitto vie, kokeillaan silti! Ja se kannatti.
Niin, riskei on otettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti