tiistai 3. helmikuuta 2015

Rallia rallia

Eilen teimme rallytokotreeneissä rataa. Päätin pitää Jalon varoiksi hihnassa, kun viime viikolla kävi niin kuin kävi. Hihna kyllä häiritsee meitä molempia, ja Paulan mukaan minä lasken nyt liikaa sen hihnan ja makupalojen varaan. Minun pitäisi luottaa koiraan enemmän. Ei ollut kovin hyvä fiilis eilen tehdä, ihan siis siksi, että tunnen oloni niin epävarmaksi, ja Jalo puolestaan imee sen tunteen minusta ja käyttäytyy sen mukaisesti. Huoh.

Eka kiekka meni kuitenkin ihan ok:sti. Jotkin kohdat, kuten puolenvaihto edestä, onnistuivat yli odotusten, osa taas, kuten liikkeestä maahan, ei niinkään. Odotellessa Jalo oli rauhallisempi, eikä siis käynyt niin kierroksilla kuin viimeksi.

Kun kaikki olivat suorittaneet radan kerran, teimme tekniikkatreeniä. Harjoittelimme 360 asteen käännöstä sekä oikealle että vasemmalle. Tämä on Jalolle todella hankala: se meinaa pakittaa alta pois heti, kun lähden kääntymään. Yksinäänhän se pyörisi vaikka kuinka, mutta ei minun kanssani. Paula neuvoi, että alan palkata Jaloa jo ihan pienestäkin käännöksestä. Niinpä niin, taas minä olen ahneena yrittänyt suorittaa koko liikettä, vaikka pitäisikin pilkkoa se osiin. No, nyt siis sillä tavoin eteenpäin. Sitten teimme pakkia niin, että koira oli sivulla. Nyt tämä sujui melko kivasti aiempaan verrattuna, ja Jalo peruutti ihan vauhdikkaasti. Ja sitten saimme varsinaisen haasteen: kevääseen mennessä pitäisi opettaa koira pakittamaan pujotellen jalkojen välistä! Ei tule onnistumaan... Vaikka toisaalta tartunkin tähän haasteeseen ihan innolla. Kivaa, kun on jokin sellainen tempuntapainen, mitä nyt tavoitteellisesti harjoitella. Jalohan ei siis osaa pujotella jalkojen välistä edes etuperin, joten haastetta piisannee...

Ja kun olimme haastaneet itseämme ja koiriamme, oli aika suorittaa seuraava rundi radalla. Paula totesi jo ennakkoon, että nuo peruutusharjoitukset väsyttävät koiraa, ja tottahan se oli. Jalo oli selkeästi väsyneempi, eikä oikein jaksanut keskittyä, vaan olisi lähtenyt hajujen perässä haahuilemaan. Se on selkeästi nyt lyhyen ajan sisällä uponnut hajujen maailmaan syvemmin, ja sitä on vaikea saada kontaktiin. Enpä tiedä, mitä tälle pitäisi tehdä. Vinkkejä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti