Jalo on kyllä mainio koira, niin on toki Jekkukin. Siinä missä Jekku on tasaisen iloinen aina (kuten emäntänsä! Heh) Jalo käyttää ja näyttää tunteitaan laajemmalla skaalalla. Se oikeasti välillä murjottaa: se saattaa kömpiä sängyn alle tai pieneen rakoon sängyn ja seinän välissä, istua siellä, kyräillä ja vähän murahdellakin. Muutenkin se hakeutuu toisinaan omiin oloihinsa, kun se on selkeästi väsynyt. Jekku ei samalla tavoin osaa rauhoittua, vaan se on aina kärppänä, kun jotain tapahtuu.
No mutta, treeneistähän minun piti kirjoittaa. Lähinnä siis linkki nyt edeltävään on siinä, että treeneissäkin tuo Jalon päivän mieliala näköjään näkyy. Maanantaina oli hyvä päivä. Jalo oli jotenkin todella reipas ja iloinen, mutta kuitenkin keskittyväinen. No, piti sen aukoa päätään jokaiselle ryhmän koiralle vuorollaan, ja sekös minua hävetti. Nämä tapahtuivat kuitenkin onneksi (jos nyt noin voi todeta) ennen omaa suoritusvuoroamme, ei onneksi sen aikana.
Meillä oli melko lyhyt ja helpohko rata, jonka jokainen sai suorittaa kolme kertaa. Kolmannella kerralla muiden tehtävä oli arvioida suoritusta, ja saimme sitten kirjalliset palautteet. Meitä kehuttiin muun muassa iloisesta ja reippaasta tekemisestä. Se iloisuus tuntui kyllä itselläkin. Jalo teki todella hyvällä asenteella. Myös väliajat se odotti kivasti, eikä ottanut mitenkään häiriötä muista koirista.
Kirjoitettuna tämä vaikuttaa jotenkin laimealta; en näköjään osaa välittää sitä fiilistä, mikä treeneistä jäi. Mutta ei se mitään. Toivottavasti saisin jostain palauteltua tällaista hyvää meininkiä jatkossakin niin treeneihin kuin kisoihinkin, jos nyt sinne pääsisimme siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti