Eilen sitten alkoi kevään treenit rallytokon osalta. Ja kuten näppärimmät saattoivat jo otsikosta päätellä, ei ihan nappiin mennyt, sen verran lähti Jalolla mopo keulimaan. Tai no, pahasti ja pahasti... Eilen emme tehneet rataa, vaan erilaisia yksittäisiä harjoitteita. Noin ensikuulemalta vaikuttaisi ihan simppeliltä.
Aluksi piti ottaa puolen vaihtoja edestä, ja tehdä tätä pari kierrosta. Kun koitti meidän vuoromme, pyysin Jalon sivulle ja irrotin hihnan. Ja Jalopa päätti lähteä morjenstamaan erästä vehnäterrieriä, johon Jalo kovin ehti ennen treenejä ihastua. (Leikattu uros, toim. huom.) Sitten Jalo ehti haahuilla vähän ympäri hallia, ennen kuin sain napattua sen kiinni. Voi taivas, että hävetti! Seuraavat kierrokset pidin Jaloa sitten visusti kiinni. Paula myös kehotti tekemään Jalon kanssa kaikkia perusjuttuja siinä sivussa, jotta Jalo saisi kierroksiaan laskettua.
Teimmekin sitten kaikkia istu - maahan - seiso -vaihteluita sivulla odottaessamme vuoroamme. Siinä Jalo oli ihan kivastikin kontaktissa, eikä välittänyt, vaikka muut koirakot ottivat juoksuaskeliakin kohti. Ei Jalo ihan oma itsensä kuitenkaan ollut. Se ei kaiken kaikkiaan tehnyt niin innolla kuin ennen ja loppua kohti varsinkin sen mielenkiinto alkoi hiipua.
Todettakoon tähän, että Jalo on ollut kotioloissakin vähän flaati. Sillä on ollut pari reipasta yhteenottoa Jekun kanssa, mihin olemme Miehen kanssa joutuneet puuttumaan. Jaloa on pitänyt vähän komentaa, ja olenkin ajatellut, että onkohan se alamaissa sen takia. Sitten tuli mieleen, että onkohan sillä jotain kipuja... Mietimme, että se on saattanut reväyttää itsensä liukkaalla alustalla viimeksi kun Romun kanssa riehui. En tiedä. Vaikeaa, kun tuo ei puhu. Täytyy nyt seurailla, miten tilanne etenee. Tuntui, että Jalo ei eilen treenien jälkeenkään ollut tyytyväinen oloonsa, kuten se ennen on ollut. Se vain makoili jotenkin tylsistyneen oloisena. Okei, nyt ehkä analysoin ja tulkitsen vähän liikaa...
Rallytokoon palataksemme. Nyt sitten tietysti jännitän tulevia kertoja: lähteekö taas keulimaan, pitääkö taas hävetä, mikä on, etten saa koiraa hallintaani. Ja mitä enemmän mietin ja jännitän, sitä varmemmin voin jo valmiiksi sanoa, että hanskasta lähtee homma. Pitäisi nyt saada nollattua mieli ja lähteä avoimella asenteella ensi kertaan. Päätin myös, että pidän Jaloa varmaan taas parit ekat kerrat hihnassa, ihan oman mielenrauhanikin vuoksi. Ja toisaalta: hihnassahan ne alokasluokaan liikkeetkin suoritetaan... Tuleepa sitten treenattua sitäkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti