Olen lähes kateellisena seurannut kavereiden facebookpostauksia sienisaaliistaan ja miettinyt, että pääsisinpä itsekin metsään. Tai no, mikäs pääsemästä estäisikään varsinaisesti, kun vain tietäisi, minne mennä. Tänään päätimme lähteä kokeilemaan onneamme.
Olimme paikassa, josta vuosi sitten kannoimme pari korillista suppilovahveroita. Ei ehkä paras mahdollinen idea mennä samaan paikkaan, kun tällä kerralla etsimme tatteja ja kantarelleja. (Eivät kuulemma kasva samanlaisessa metsässä. Mistäpä sitä kaupunkilainen tietäisi. Mutta tulipa samoiltua.) Jalo taisi seurueestamme olla eniten liekeissä. Se eteni kärjessä Miehen kanssa, minä, äitini ja Jekku kuljimme enemmän omia reittejämme hissukseen toisaalla.
Heti kärkeen äitini löysi yhden (1) kantarellin. Ja siihen se saalis sitten jäikin. Seuraavaksi Jalo löysi lammikon, sitten ojan. Lopuksi Mies sentään löysi muutaman voitatin. Ei siis tuottanut oikein tulosta tämä reissu. Mutta ei se mitään. Koirat pääsivät kirmaamaan metsässä ja väsyttämään itsensä siellä. Lähinnä Jalo otti kaiken ilon irti, Jekku ei niinkään. En ehkä ikinä väsy seuraamasta, kuinka tuo mudi voi nauttia vapaudesta ja juoksemisesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti